Nyt oli ihan pakko tulla vuodattamaan tän päiväinen rauhallinen metsälenkki joka yhtäkkiä muuttuikin taisteluksi elämästä ja kuolemasta (..eli siitä kerkeänkö reenaamaan sovittuna ajankohtana), ihan vaan siksi että vastedes muistaisin pysyä merkatulla reitillä. Ja toki varoituksen sanana muille hölmöläisille.
Kaikki alkoi kauniina aurinkoisena kevätpäivänä kun Kiiski A. Vastaranta holhoojineen lähti rentouttavalle lenkille tutu(hko)lle metsätielle. Neliveto kulki omia offroad reittejään toisinaan palaten kiihdyttelemään tietä pitkin. Muutaman kerran piiloteltiin palloa lumipaakkujen sekaan ja reenailtiin lähihakua, mutta pääosin nautittiin hienosta ilmasta. Kiiski pääsi harrastamaan myös lintubongausta kun satunnaisin väliajoin pari teertä verrytteli siipiään liihotellen puusta puuhun (tästä Suuri Metsästysnoutaja oli erityisen tohkeissansa)
Auratun tien päähän tullessamme soitin henkilökohtaiseen karttapalveluun ja pyysin saada tietoa minne eräs vähemmän hoidettu tienhaara johtaa. Sieltä asiantuntevasti vastattiin notta ei mihinkähän. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja tokaisin puhelun päätteeksi ".. no, mie katon mihin asti se vie!" Tuossa kohtaa joku ääni menneisyydestä OLISI PITÄNYT kummuta sanomaan ettei se välttämättä ole hyvä idea, huomioon ottaen melko lailla laajan eksymishistorian ja luokattoman suuntavaiston. Siinä tallusteltiin tietä eteenpäin ja se veikin aika mukavan matkaa ensin syvemmälle metsään ja siitä teki lenkin takaisin päin tien suuntaisesti. Harmikseni huomasin että tie kuitenkin päättyy, juuri niinkun asiantuntija oli sanonut. EIPÄ HÄTIÄ! Siitä lähti jonkun koneen ajojälki samaan suuntaan. Seurailin sitä aika pitkästi metsään, Kiiski tyytyväisesti mukana jolkotellen kunnes ura loppui ja edessä oli syvistä ojista muodostuva risteävä kohta. Tässä vaiheessa se jokin ääni sieltä menneisyydestä ilmestyi, mutta vain hetkeksi, koska tämä jääräpäinen Kymiläinen nujersi moisen motkotuksen välittömästi. "Miehän en käänny.." Kuningasidea oli kulkea ojansivua pitkin vähän matkaa.."kyllähän se tie on ihan tossa lähellä."
Tässä vaiheessa se kuuluisa suuntavaisto loisti taas poissaolollaan. Ruvettiin harhailemaan ojanviertä, hienosti taiteillen oksista kiinnipitäen jotten molskahtaisi pohjalle. Vähän matkaa nuorallatanssijan tarkkuudella keplottelin itseni pysymään hangen päällä ja koitin oikaista metsän poikki. Karu totuus tuli kuitenkin vastaan muutaman metrin päässä jossa humpsahdin molempine pitkine jalkoineni reittä myöten kinokseen. Siirryin takaisin ojan tuntumaan ja etenin taas hieman ylittäen muutaman ojan. Tässä vaiheessa olin jo niin pää pyörällä ettei ollut aavistustakaan mikä siirto olisi fiksuin. Tai siis omia jälkiä takaisin seuraaminenhan tietysti, mutta sitten en olisi kerennyt treenaamaan! ;D Rohkeasti koitin ottaa suuntimaa auringosta ja jouduin kulkemaan metsää pitkin. Hanki ei kuitenkaan kantanut (paitsi tietty Kiiskiä jolla oli kauhean kivaa meidän pikku tutkimusretkellä), joten ryhdyin tuumasta toimeen, eli tetsaamaan (ei multa kaikki kavereitten iänikuset armeijapuheet oo menny ohi korvien ;). Se vaan meinas olla hankalaa kun joku Weljesten kasvatti sai hirveen hepulin kun ohjaaja mossahti mahallensa hankeen ja rupes kauhomaan itteensä lumessa eteenpäin.
Aikaa kului mennä röhnystäessä metsän läpi kun sotilaat konsanaan, löysin lisää ojia ja seurailin niitä sikin sokin. Soitin jo uudelleen karttapalveluunkin ja kysyin onko niillä jotain palvelua niille jotka ei olleet noudattaneet etenemisohjeita, vai kaivanko suosiolla jonkun kivan pikku kuopan kuusen alle, jonne voin asettua taloksi. Kuulemma jos oikein hätä tulee niin niillä toimii hiihtäjäin-hinauspalvelu. Siihen pisteeseen ei kuitenkaan keretty, kun löysin ojan joka näytti vastakaivetulta. Kuin ihmeen kaupalla löydettiin takaisin tielle. Voi sitä riemua! Viimesen vajaan tunnin ajan olin uponnut lumeen monia kertoja, könynnyt kymmeniä metrejä mahallani ilman hanskoja lumihangessa, juossut jäisiä (molskis) ojanpohjia pitkin mieltä vailla ja vain sen takia kun en jääräpäisyyttäni halunnut kääntyä takaisin. Pisteet Vonttelille!
Tarinalla kuitenkin oli onnellinen loppu. Myöhästyin sovitusta ajankohdasta vain kymmenen minuuttia, ja senkin vain siksi että oli pakko käydä vaihtamassa ojan vedestä kastuneet kengät ja sukat, hangessa kastuneen takin ja housut sekä hiestä läpimärän paidan. Jetta oli kotona odottamassa onnellisen väsyneenä kun se oli päässyt tarinassa mainitun karttapalvelun kanssa hiihtämään - ihan merkattuja reittejä.
torstai 31. maaliskuuta 2011
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
TALVINOME 20.3.2011, JÄMSÄ - Arvostelu
Tuomarit: Satu Virtaranta & Tarja Tuhola
1. HAKU
Iloisesti hyvällä vauhdilla työskentelevä koira joka löytää 4 riistaa, mutta ei tänään ota niitä. 1 p
2. MARKKEERAUS
Markkeeraa pudotukset hyvin ja ottaa linnut ylös ohjaajan pienellä tuella. Palauttaa vauhdikkaasti ja luovuttaa riistat käteen. 8 p
3. OHJAUS
Etenee linjaa vauhdikkaasti suoraan linnulle, jota ei ota suuhun. Toisella lähetyksellä ohjaaja saa kehoituksin koiran ottamaan fasaanin. Kaunis luovutus käteen. 7 p
4. TYÖSKENTELYHALU JA TEHOKKUUS
Hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa toimiva koira. Työskentelyhalun arvosanaa laskee riistojen ottamatta jättäminen. (1.rasti) /Tuen tarve (2.rasti) Parivaljakon työtä on ilo seurata. 5/7,5 = 6,25p
YHT: 22,25p/ 40p
Viilipytty.
Pikku paniikki.
Saarna käynnissä?
Kuvat: Petri Tuominen
1. HAKU
Iloisesti hyvällä vauhdilla työskentelevä koira joka löytää 4 riistaa, mutta ei tänään ota niitä. 1 p
2. MARKKEERAUS
Markkeeraa pudotukset hyvin ja ottaa linnut ylös ohjaajan pienellä tuella. Palauttaa vauhdikkaasti ja luovuttaa riistat käteen. 8 p
3. OHJAUS
Etenee linjaa vauhdikkaasti suoraan linnulle, jota ei ota suuhun. Toisella lähetyksellä ohjaaja saa kehoituksin koiran ottamaan fasaanin. Kaunis luovutus käteen. 7 p
4. TYÖSKENTELYHALU JA TEHOKKUUS
Hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa toimiva koira. Työskentelyhalun arvosanaa laskee riistojen ottamatta jättäminen. (1.rasti) /Tuen tarve (2.rasti) Parivaljakon työtä on ilo seurata. 5/7,5 = 6,25p
YHT: 22,25p/ 40p
Viilipytty.
Pikku paniikki.
Saarna käynnissä?
Kuvat: Petri Tuominen
maanantai 21. maaliskuuta 2011
"Se mikä jää hyvänä mielehen, sit' ei saa pahakaa pyyhityksi pois."
TALVINOME 20.3.2011, JÄMSÄ.
Kuten kaikki tarinat tämän harrastuksen parissa, myös tämä päivä alkoi varhain aamulla. Tällä kertaa se oli hyvin, HYVIN usvainen. Ehkä jopa triplausvainen, ne faktat huomioon ottaen etten ikinä oo ollut mikään aamuihminen ja että kamala jännitys oli kalvanut sisuksia jo pari päivää. Lakeuden Noutajien Kannuksen Yksikkö pakkautui kotoisasti nykivään Ooppeliin ja matka paikan päälle tuntui ikuisuudelta. "Todellisuus on hetkittäin piinaa.." kajahti radiosta erään rääväsuisen räppärin suusta. Sitä se tällä hetkellä tosiaan oli, pari kertaa piti ihmetellä ääneen miksi ihmisen lapsen pitää kiduttaa itseään tällä tavalla ;D
Kerettiin Sammallahden Koululle hyvissä ajoin, joten oli hyvin aikaa käydä katsomassa tehtävärastit. Vakoilemaan tassutellessa vastaan tuli tuttuja jotka kertoi että koko koe käydään fasaaneilla. JAIKS!! Kiiski ei ole eläissään nähnyt moista lintua, kaiken lisäksi ne oli melko kookkaita. Tupla-JAIKS!! Itse tehtävät näytti helpoilta. Haku oli avaran metsän puolella, 5 lintua ja 5 minuuttia aikaa. Tässä tehtävässä huoletti vähän se, etten uskonut Kiiskin irtoavan kovin kauas etsimään. Markkeeraus ja ohjaus oli yhteisellä rastilla. Ensin linja, ei mikään kovin pitkä ja linnulle vei selvä polku. Viimeisenä heitettiin kakkosmarkkeeraus, heitoille tuli laukaus. Matkaa ei ollut paljon, mutta välissä oli jonkun verran puustoa. Mutta kuten ohjauksessakin, linnuille vei selvät polut.
Odotuspaikalla panikoitiin kavereiden kanssa siihen asti kunnes niille koitti omat suoritusvuoronsa. Kiiski oli mahtavan rauhallinen ja hiljainen vuoroa odotellessa. Ainoa mikä piti ääntä oli ohjaajan vatsa. En ollutkaan varma kumpi jännitti enemmän, koe vai se mitä mun mahassa tapahtuu. Mölystä päätellen se ei voinut olla mitään kovin kaunista.. Ennen suoritusta sain onneksi taustatukea Kiiskin veljen omistajalta, joka kokeneena kehäkettuna jakeli vahvalla, jokseenkin rauhoittavalla ;) murteellaan viime hetken vinkkejä.
Sitten se pelätty sana kiiri korviini. "SEURAAVA!" En muistanutkaan kuinka hirveeltä se kuullostaa.. :D Noh, tuomari höpötteli siinä koealueen ja kertoili ohjeistuksia sun muita. Sitten lähetin Kiiskin hakuun. Se lähti tyylilleen uskollisesti vauhdilla ja löysi ensimmäisen fasun hetkessä. Harmi vaan ettei se tuumannutkaan ottaa sitä. Haisteli ja lähti ettimään dameja ja palloja ja variksia.. Neljä lintua se kävi haistamassa. Positiivista oli se, että Kiiski teki hakua (mun yllätyksekseni) tosi laajasti, ehkä se johtu siitä että tuolla ei ollu lunta päälakeen asti. Kisu meni kuulemma alueelle mihin muut koirat ei ollut mennyt. Ja tuomari sanoi että tuolla vauhdilla ois kerenny tuua aika monta riistaa :) Mutta siinä vaiheessa sitä oli turha jossitella.. Mutta voin kertoa että haun jälkeen ei jännittäny enää YHTÄÄN! ;)
Siirryttiin seuraavalle rastille kokeilemaan josko Kiiski nyt hoksaisi tuua fasaanin talteen. Lähetin koiran ja voi veljet se lähti kuin lettu teflonista (näin kriisin alla vältän puolustusliitosta ja sen raskaasta asekalustosta puhumista). Siellä se törmäsi taas kummalliseen pitkäpyrstöiseen tirppaan. Varmaan mietti että kuka näitä tänne viljelee, sittenpä se taas pisti hauks. Pillitin koiran takasin ja lähetin uuelleen. Sitten joku siellä aivokopassa kohtas kaltaisensa. Kiiski otti linnun ja lähti tuomaan sen. Voitte kuvitella kuinka tuuletin! Ja palautus tuli niinku se olis aina kannellu fasaaneita, sivulle asti ja piti niin kauan kunnes otin riistan sen suusta. JES! Markkeerauksessa ei oikeastaan ollu kummallisuuksia. Ylösotot ei ollut mitään nopeita, mutta koira pysyi istumassa vapaana niin kauan kun sai luvan lähteä. Ja vauhti oli taas hyvä.
Vaikka haun jälkeen päällimmäinen tunne oli pettymys, se unohtui hetkessä kun sain ensimmäisen riistan käteen. Koko matkan suorituspaikalta koululle hymyilytti ja tuntu että aurinkokin alko paistaa vaan sen onnistumisen takia. Jäi niin hyvä mieli :) Alussa mainittu rääväsuinen räppäri höpisi samaisessa kipaleessaan "selvästi hyvästä päivästä" ja sitä se päivä tosiaan oli! :)
Pisteet ja arvostelut naputtelen tänne sitten kun ne kolahtaa postilaatikkoon, ei näet jaksettu odottaa paikanpäällä iltaan asti. Sen verran osaan sanoa että kokonaispisteet oli 22,25/40 ja sijoitus 34./40. Weljesten J Au -joukkue sijoittui mukavasti 12./27 kiitos upeille Tuijalle ja Romille sekä Petrille ja Jokelle!! Meillä seuraava koitos on jo kahden viikon päästä kun Pirkassa kajahtaa! ;)
Erityisonnittelut Sarkille ja Nemille, jotka oli meidän karavaanin parhaat ja Marskille ja Rikille joka voitti urosmaisuutensa ja teki hienosti töitä narttujen hajusta piittaamatta! :)
Kuten kaikki tarinat tämän harrastuksen parissa, myös tämä päivä alkoi varhain aamulla. Tällä kertaa se oli hyvin, HYVIN usvainen. Ehkä jopa triplausvainen, ne faktat huomioon ottaen etten ikinä oo ollut mikään aamuihminen ja että kamala jännitys oli kalvanut sisuksia jo pari päivää. Lakeuden Noutajien Kannuksen Yksikkö pakkautui kotoisasti nykivään Ooppeliin ja matka paikan päälle tuntui ikuisuudelta. "Todellisuus on hetkittäin piinaa.." kajahti radiosta erään rääväsuisen räppärin suusta. Sitä se tällä hetkellä tosiaan oli, pari kertaa piti ihmetellä ääneen miksi ihmisen lapsen pitää kiduttaa itseään tällä tavalla ;D
Kerettiin Sammallahden Koululle hyvissä ajoin, joten oli hyvin aikaa käydä katsomassa tehtävärastit. Vakoilemaan tassutellessa vastaan tuli tuttuja jotka kertoi että koko koe käydään fasaaneilla. JAIKS!! Kiiski ei ole eläissään nähnyt moista lintua, kaiken lisäksi ne oli melko kookkaita. Tupla-JAIKS!! Itse tehtävät näytti helpoilta. Haku oli avaran metsän puolella, 5 lintua ja 5 minuuttia aikaa. Tässä tehtävässä huoletti vähän se, etten uskonut Kiiskin irtoavan kovin kauas etsimään. Markkeeraus ja ohjaus oli yhteisellä rastilla. Ensin linja, ei mikään kovin pitkä ja linnulle vei selvä polku. Viimeisenä heitettiin kakkosmarkkeeraus, heitoille tuli laukaus. Matkaa ei ollut paljon, mutta välissä oli jonkun verran puustoa. Mutta kuten ohjauksessakin, linnuille vei selvät polut.
Odotuspaikalla panikoitiin kavereiden kanssa siihen asti kunnes niille koitti omat suoritusvuoronsa. Kiiski oli mahtavan rauhallinen ja hiljainen vuoroa odotellessa. Ainoa mikä piti ääntä oli ohjaajan vatsa. En ollutkaan varma kumpi jännitti enemmän, koe vai se mitä mun mahassa tapahtuu. Mölystä päätellen se ei voinut olla mitään kovin kaunista.. Ennen suoritusta sain onneksi taustatukea Kiiskin veljen omistajalta, joka kokeneena kehäkettuna jakeli vahvalla, jokseenkin rauhoittavalla ;) murteellaan viime hetken vinkkejä.
Sitten se pelätty sana kiiri korviini. "SEURAAVA!" En muistanutkaan kuinka hirveeltä se kuullostaa.. :D Noh, tuomari höpötteli siinä koealueen ja kertoili ohjeistuksia sun muita. Sitten lähetin Kiiskin hakuun. Se lähti tyylilleen uskollisesti vauhdilla ja löysi ensimmäisen fasun hetkessä. Harmi vaan ettei se tuumannutkaan ottaa sitä. Haisteli ja lähti ettimään dameja ja palloja ja variksia.. Neljä lintua se kävi haistamassa. Positiivista oli se, että Kiiski teki hakua (mun yllätyksekseni) tosi laajasti, ehkä se johtu siitä että tuolla ei ollu lunta päälakeen asti. Kisu meni kuulemma alueelle mihin muut koirat ei ollut mennyt. Ja tuomari sanoi että tuolla vauhdilla ois kerenny tuua aika monta riistaa :) Mutta siinä vaiheessa sitä oli turha jossitella.. Mutta voin kertoa että haun jälkeen ei jännittäny enää YHTÄÄN! ;)
Siirryttiin seuraavalle rastille kokeilemaan josko Kiiski nyt hoksaisi tuua fasaanin talteen. Lähetin koiran ja voi veljet se lähti kuin lettu teflonista (näin kriisin alla vältän puolustusliitosta ja sen raskaasta asekalustosta puhumista). Siellä se törmäsi taas kummalliseen pitkäpyrstöiseen tirppaan. Varmaan mietti että kuka näitä tänne viljelee, sittenpä se taas pisti hauks. Pillitin koiran takasin ja lähetin uuelleen. Sitten joku siellä aivokopassa kohtas kaltaisensa. Kiiski otti linnun ja lähti tuomaan sen. Voitte kuvitella kuinka tuuletin! Ja palautus tuli niinku se olis aina kannellu fasaaneita, sivulle asti ja piti niin kauan kunnes otin riistan sen suusta. JES! Markkeerauksessa ei oikeastaan ollu kummallisuuksia. Ylösotot ei ollut mitään nopeita, mutta koira pysyi istumassa vapaana niin kauan kun sai luvan lähteä. Ja vauhti oli taas hyvä.
Vaikka haun jälkeen päällimmäinen tunne oli pettymys, se unohtui hetkessä kun sain ensimmäisen riistan käteen. Koko matkan suorituspaikalta koululle hymyilytti ja tuntu että aurinkokin alko paistaa vaan sen onnistumisen takia. Jäi niin hyvä mieli :) Alussa mainittu rääväsuinen räppäri höpisi samaisessa kipaleessaan "selvästi hyvästä päivästä" ja sitä se päivä tosiaan oli! :)
Pisteet ja arvostelut naputtelen tänne sitten kun ne kolahtaa postilaatikkoon, ei näet jaksettu odottaa paikanpäällä iltaan asti. Sen verran osaan sanoa että kokonaispisteet oli 22,25/40 ja sijoitus 34./40. Weljesten J Au -joukkue sijoittui mukavasti 12./27 kiitos upeille Tuijalle ja Romille sekä Petrille ja Jokelle!! Meillä seuraava koitos on jo kahden viikon päästä kun Pirkassa kajahtaa! ;)
Erityisonnittelut Sarkille ja Nemille, jotka oli meidän karavaanin parhaat ja Marskille ja Rikille joka voitti urosmaisuutensa ja teki hienosti töitä narttujen hajusta piittaamatta! :)
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Kevät keikkuen tulevi.. niin ja se takatalvi.
Yötä myöten keikkumisesta johtuvan väsymyksen takia tässä blogipäivityksessä voi olla ymmärryksen ylittäviä (tai pikemmin alittavia) asia- ja/tai kielioppivirheitä edellisiä enemmän. Edellisestä päivityksestä on jo kuitenkin verrattaen pitkä aika ja viikon päästä kokeillaan Kiiskin kanssa ekaa kertaa tositoimia leikisti. Siispä pitää saada Vastaranta ajan tasalle minkälaisia valmistavia ja ohjaajan itsevarmuuden kohottavia (ynnä romuttavia) harjuutuksia myö ollaan tehty.
Lämpimät kelit ja aurinko on herättänyt Kannuksen nomeilijoita ikihorroksesta ja viime porukkatreeneissä hihkuin innosta kun meitä oli neljä osanottajaa! Se on kuulkaas 50% kasvu normaalista. Tähän pariin viikkoon on mahtunut parit yhteistreenit ja pyhää lupaustani noudattaen Kiiski on ollut sivuosassa, allekirjoittaneen suorittaessa päärooliaan vakaakätisenä daminviskojana.
Ekat treenit suoritettiin riistalla. Kiiski teki vaan muutaman motivoidun linjan, eikä niistä oo oikeastaan muuta mainittavaa kuin se, että aikaisemmin linjan päässä dameilla tapahtunut "lisäälisää"-haihattelu toistui nyt voimakkaampana, mutta en jaksa huolestua siitä sen suuremmin.
Toisissa treeneissä "teemana" oli WT. Koska meitä oli neljä paikalla, niin harjoitukset suoritettiin pareittain. Ensin vanhemmat Riki ja Rio, joille suunniteltiin seuraavanlainen harjotus: Koirakot vei pari damia muistiin alueen toiseen päähän, sen jälkeen walk-uppimaisesti lähti käveleskelemään vastakkaiseen suuntaan alueen toiseen päähän jonne tuli kakkosmarkkeeraus joista koirat nouti molemmat yhdet. Sen jälkeen haettiin muistit. Taas ympäri ja eteenpäin johon tuli kakkonen samaan paikkaan. Ne jäi sinne siksi aikaa kun koirat haki uudelleen muistit. Sitten haettiin markkeeraukset.
Poikien jälkeen oli Hilman ja Kiiskin vuoro. Hilma teki helpotettuna aikalailla samanlaisen treenin, Kiiski oli mulla hihnassa ja seurasi mukana heittoja, mutta se sai hakea vaan ne muistit. Muuten kakara oli rauhassa, mutta Hilman palauttaessa päästi pienen äänen.. Loppuun tehtiin malttiharjoitus missä koirat oli sivulla ja avustajat heitteli dameja ympärillä. Se teki Kiiskille hyvää :)
Hilma ja Kiiski
Tässä päivänä eräänä rikoin pyhää lupaustani, kun halusin kokeilla tulevaa varten miten hienosti Kiiski lähtee lapasesta kun noudossa on mukana laukaus. Ensin ajattelin että se hämmentyy kun yhtäkkiä pamahtaa (se kun selkeästi ahdistuu paukkeista kotona, kiitos ilotulitteiden), muttei sillä ollu mitään ongelmaa. Ryhti tuli suoremmaksi ja korvat nousi vieläkin normaalia korkeemmalle! Ainoa miinuspuoli oli että kun dami putosi maahan, Kiiski otti varaslähdön. Sen verran on kuitenki korvat matkassa että palasi heti äänimerkin ;) kuultua takasin kauniiseen perusasentoon. Se siitä varmuudesta. Heh. Noh, hyvä että kokeilin niin ei tarvi sitä ainakaan stressata viikon päästä.
Muuten ollaan vaan nautittu kauniista kevätsäästä ja lenkeillä tehty satunnaisia linjoja ja pilliharjotuksia. Ainiin, sain myös lievittää treenituskaani kiusaamalla kaverin tolleria ohjaustreenien muodossa. Sai Kiiski olla päivän ihan rauhassa ;D
Sintti nauttii auringosta
Lämpimät kelit ja aurinko on herättänyt Kannuksen nomeilijoita ikihorroksesta ja viime porukkatreeneissä hihkuin innosta kun meitä oli neljä osanottajaa! Se on kuulkaas 50% kasvu normaalista. Tähän pariin viikkoon on mahtunut parit yhteistreenit ja pyhää lupaustani noudattaen Kiiski on ollut sivuosassa, allekirjoittaneen suorittaessa päärooliaan vakaakätisenä daminviskojana.
Ekat treenit suoritettiin riistalla. Kiiski teki vaan muutaman motivoidun linjan, eikä niistä oo oikeastaan muuta mainittavaa kuin se, että aikaisemmin linjan päässä dameilla tapahtunut "lisäälisää"-haihattelu toistui nyt voimakkaampana, mutta en jaksa huolestua siitä sen suuremmin.
Toisissa treeneissä "teemana" oli WT. Koska meitä oli neljä paikalla, niin harjoitukset suoritettiin pareittain. Ensin vanhemmat Riki ja Rio, joille suunniteltiin seuraavanlainen harjotus: Koirakot vei pari damia muistiin alueen toiseen päähän, sen jälkeen walk-uppimaisesti lähti käveleskelemään vastakkaiseen suuntaan alueen toiseen päähän jonne tuli kakkosmarkkeeraus joista koirat nouti molemmat yhdet. Sen jälkeen haettiin muistit. Taas ympäri ja eteenpäin johon tuli kakkonen samaan paikkaan. Ne jäi sinne siksi aikaa kun koirat haki uudelleen muistit. Sitten haettiin markkeeraukset.
Poikien jälkeen oli Hilman ja Kiiskin vuoro. Hilma teki helpotettuna aikalailla samanlaisen treenin, Kiiski oli mulla hihnassa ja seurasi mukana heittoja, mutta se sai hakea vaan ne muistit. Muuten kakara oli rauhassa, mutta Hilman palauttaessa päästi pienen äänen.. Loppuun tehtiin malttiharjoitus missä koirat oli sivulla ja avustajat heitteli dameja ympärillä. Se teki Kiiskille hyvää :)
Hilma ja Kiiski
Tässä päivänä eräänä rikoin pyhää lupaustani, kun halusin kokeilla tulevaa varten miten hienosti Kiiski lähtee lapasesta kun noudossa on mukana laukaus. Ensin ajattelin että se hämmentyy kun yhtäkkiä pamahtaa (se kun selkeästi ahdistuu paukkeista kotona, kiitos ilotulitteiden), muttei sillä ollu mitään ongelmaa. Ryhti tuli suoremmaksi ja korvat nousi vieläkin normaalia korkeemmalle! Ainoa miinuspuoli oli että kun dami putosi maahan, Kiiski otti varaslähdön. Sen verran on kuitenki korvat matkassa että palasi heti äänimerkin ;) kuultua takasin kauniiseen perusasentoon. Se siitä varmuudesta. Heh. Noh, hyvä että kokeilin niin ei tarvi sitä ainakaan stressata viikon päästä.
Muuten ollaan vaan nautittu kauniista kevätsäästä ja lenkeillä tehty satunnaisia linjoja ja pilliharjotuksia. Ainiin, sain myös lievittää treenituskaani kiusaamalla kaverin tolleria ohjaustreenien muodossa. Sai Kiiski olla päivän ihan rauhassa ;D
Sintti nauttii auringosta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)