Taipumuskoe 24.9. Närpiö.

Tuomari: Timo Väisänen.

1. Sosiaalinen käyttäytyminen:
Suhtautuu ystävällisesti ihmisiin & koiriin.

2. Uimahalu
Syöksyy veteen. Ui ripeästi & tehokkaasti.

3. Hakuinto:
Etsii innokkaasti ja itsenäisesti.

4. Noutohalu:
Vainun saatuaan suoraviivaisesti riistoille ja ottaa empimättä ylös.

5. Nouto-ote:
Syvät ja pehmeät.

6. Palauttaminen:
Vauhdikkaasti ja suoraviivaisesti ohjaajalle.

7. Reagointi laukaukseen:
Tarkkaavainen ja kiinnostunut.

8. Itseluottamus ja aloitekyky.
Rohkea, itsenäisesti työskentelevä koira. Selvittää jäljen.

9. Yhteistyö.
Hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa.

10. Yleisvaikutelma.
Tasapainoinen, riistoista kiinnostunut innokas koira.

Hyvät taipumukset.

"Tee sitä mihin uskot, ja usko siihen mitä teet. Kaikki muu on ajan ja voimien tuhlausta."

Kuten varmasti jo monet tietävätkin, kävin koittamassa sammuttaa tiedonjanoani muutaman kouluttajan opissa Keski-Euroopassa. Niiden kuuden viikon aikana opin paljon. Kun sanon paljon, en tarkoita sitä että olisin valmis kouluttamaan muita tai että mulla olis vastaukset valmiina kaikkeen. Vaan sitä, että mulla on nyt suunta, tapa ja idea kuinka koitan viedä Kiiskiä ja itseäni eteenpäin.

Kotosuomessa olen ollut kuukauden verran ja siihen kuukauteen on mahtunut jo muutamia treenejä. Suurinpiirtein kaksi kolmasosaa näistä treeneistä on päättyneet hiljaiseen pohdintaan, ja siitä johtavaan turhautumiseen. Ärsyttää kun en osaa. Ärsyttää kun hukkaan hyvän koiran potentiaalia omalla kokemattomuudella. ÄRSYTTÄÄ. Onneksi kuitenkin se jäljellejäävä kolmannes tuo niitä onnistumisenpilkahduksia, ja jaksan taas kiristää työhaalareiden henkseleitä ja jatkaa rämpimistä.

No mikäs tässä nyt muka on niin vaikeaa? Vaikeaa on oppia lukemaan koiraa, milloin se osaa vaaditun asian mutta uunottaa ja taas milloin se ei osaa ja sitä pitää opastaa. Kantapään kautta tämäkin, ja voi veljet että tulee hyvä fiilis kun onnistuu! :) Toinen hankaluus löytyy myös ihan omasta itsestäni. Persoonana en ole ideaali koirankouluttaja ja oman tien kulkeminen voi tuntua vähän kiviseltä silloin tällöin. Kasvun paikka tässäkin.

Hölmöä puhua omasta tiestä, koska polkuhan se vasta on, hei haloo, Kiiski ei ole vielä edes taipunut. Apuja, neuvoja ja vinkkejä tarvitaan rutkasti, ja onhan mulla vielä suurin osa kouluttajista käymättä läpi. Taidanpa tehdä seuraavaksi Suomen turneen! Onko ottajia? ;D

Telakka kutsuu..

Treeniblogi pääsee ansaitulle tauolleen, kun arjen sankarit lähtee valloittamaan Eurooppaa. Jos tulee ikävä, meitä voi seurata täällä: Riekut Raiteilla.

Golden Ringin Nome-viikonloppu, Sastamala 30.4.-1.5. 2011

Vaikkei vielä edellisestäkään koulutusviikonlopusta ole toivuttu, Nokialainen kukko kiekuu ohjaajan hereille aikaisin lauantai aamuna tai vaihtoehtoisesti myöhään yöllä, riippuen miltä kantilta asiaa tarkastelee. Kello kolmelta ollaan jo tukevasti tien päällä, suuntana Satakunta -tarkemmin Sastamalan Häijää. Neljä tuntia ja kuusi jäniskevennystä myöhemmin istun väsymyksestä mykkänä aamupalapöydässä ja vastapäätä istuu syypää tähän hulluuteen - Kurt Becksteiner. 

Golden Ring tarjoili Suomen kultsuväelle hienon tilaisuuden päästä seuraamaan Itävallan Ihmeen viikonlopun mittaista Nome-koulutusta melkomoisen vaihtelevassa Vappusäässä. Puoli vuotta sitten koulutuksellaan Weljeksiä ilostuttanut Kurt koulutti molempina päivinä kahta eri ryhmää, ja väsymätön koulutuskone seurasi mielellään myös ylimääräisiä koiria treenien jälkeenkin ja siltikin jaksoi keskustella koirista aina yön pikkutunneille asti. Perusasioissa ei tullut paljon uutta, sillä viime lokakuussa imin itseeni sienen lailla Kurtin opit. Sen sijaan kaikki yksittäiset harjoitukset oli huippuja, turhaan ei Gunilla kehunut Kurtin kykyä suunnitella treenejä.

Tässä muutama tärppi viikonlopun koulutuksesta (kertauksen vuoksi myös samat kohdat kuin viime koulutuksesta):

- Mieti tarkkaan mihin pyrit jokaisella harjoituksella, ja ole varautunut mutkiin matkassa. Ole siis aina askel edellä. On oltava suunnitelma.. ja suunnitelma B.
- Yhteistyö alkaa perusasioista. Seuraaminen ei pelkkää seuraamista, vaan koiran on oltava kontaktissa ohjaajaan. Heelwork kuntoon!
- Ohjauksen suulliset käskyt ja käsimerkit opetettava erikseen hyvin niin, että ne tukevat toinen toistaan.
- Myös pillitykset oltava selvät koirille, ei vartaloapuja - ei toimi pitkällä matkalla.
- Lähetykset tarkat ja rauhassa. Koiran vartalolinja suoraksi ja pidä lähetysasento lähettämisen jälkeen kunnes koira on jo edennyt vähän matkaa. "Set up" on suuri osa ohjauksesta.
- Pillillä pysäytys on apu koiralle, se on pidettävä positiivisena. Jos koira etenee epätoivottuun suuntaan, käytetään suullista kieltämistä eikä koiraa pysäytetä ensin.
- Liiallinen target treenaaminen saa koiran "arvailemaan".
- Ei saa pelätä epäonnistumista, sillä epäonnistumiset antaa mahdollisuuden korjaamiseen, jolloin koira oppii. 
- Älä ole laiska, vaan JUOKSE! Jos koira jättää kuuntelematta pilliä, tai muuten sivuuttaa käskyn, korjataan koira takaisin siihen kohtaan missä meni vikaan.

Viikonloppu oli innostava ja seura mitäs muutakaan kuin mukavaa ja koulutusmaastot kadehdittavan vaihtelevat. Suuret kiitokset GR:n porukalle ja etenkin Tiina Rajalalle hyvin hoidetusta viikonlopusta. Virallinen iltaohjelma ja sen jälkeinen "sokko-ohjaus" oli hauska lisä päivän ohjelmaan. Innolla odotan ensi vuotta, jospa silloin meillä olisi jo ne taipparit suoritettuna ja päästäisiin mukaan koulutukseen ;)


Kuvat: Tuula Tohka

W.G.W. 2011 - Hillitse Hitlerisi.

Tänä vuonna Weljesten Golden Weekend pidettiin lämpimän aurinkoisessa säässä Voikkaalla Timon ja Maaritin upeassa Kartano Koskenrannassa. Kouluttajiksi saatiin Ruotsista Gunilla Wedeen ja Bengt Rödseth sekä Suomen oma kakku-Heikki (Nevalainen). J-pentue somalivahvistuksineen oli lauantai iltapäivällä Gunillan kurissa ja sunnuntai aamuna tanssittiin Bengtin pillin tahtiin. Heikin oppeja en päässyt näkemään enkä kuulemaan, koska toimin tulkkina ja avustajana muissa ryhmissä, mutta toivotaan että hän ei karkaa Suomen maasta mihinkään jotta saan toisen mahdollisuuden :)

Gunillan ja Bengtin koulutus perustuu johtajuuteen, ja aika monesti he ottivat vertauskuvia susilauman käyttäytymisestä. Ohjaaja on Alfa, ja koira on lauman alimmainen. Kommunikointi tapahtuu lähes kokonaan kehonkielellä, lukuunottamatta lähetyskäskyjä jotka annettiin suullisesti. Ideana on se, että saadaan koira tekemään töitä ohjaajalleen eikä itselleen ja dami tuodaan ohjaajalle mahdollisimman nopeasti siksi, koska se on ohjaajan eikä siksi että pääsee seuraavaan noutoon. Johtajuuskoulutuksella tähdätään myös siihen, että koiran ei tarvitse stressata lauman asioista, koska ohjaajalla on homma hanskassa, näin saadaan hiljainen ja rauhallinen koira myös koetilanteessa. Kouluttajien koiranlukutaito oli uskomatonta ja viikonlopun aikana suurin osa mammankultamussukoista saatiin näyttämään todellinen karvansa, jolloin kovin moni ohjaaja putosi pilvilinnoistaan pahasti pyrstölleen - allekirjoittanut mukaan lukien.

Molempina päivinä koirat pidettiin irti ja ohjaajien käskettiin olemaan niinkuin koiraa ei olisikaan. Jos koira lähti ohjaajan välittömästä läheisyydestä, muut "ajoivat" karkulaisen takaisin paikalleen. Ideana oli olla mahdollisimman "vahva" ja rauhallinen johtaja ja turhat rääkymiset jätettiin pois, sillä hermojen menetys laski "johtajapisteitä" koiran silmissä. Perusohje siis oli olla rauhallinen - tapahtui mitä tapahtui. Toinen paljon painotettu asia oli että koiraa ei IKINÄ saa lähettää noutoon ennen kuin se on rauhallinen. Kouluttajat kertoivat että innostunut koira ei pyydä lupaa lähteä noutoon, vaan se käskee ohjaajaa. Koiralle siis oli tehtävä selväksi että se dami on MINUN enkä tarvitse koiran apua ellen toisin mainitse.

Tästä viikonlopun mittaisesta koulutuksesta saisin varmasti kirjoitettua kokonaisen novelliin, mutta koitan pitää selvityksen lyhykäisenä. Siksipä kirjoitan tähän vain yhden harjoituksen, joka sai ohjaajan enemmän kuin ymmälleen. Tarkoituksena oli katsoa palautusten laitaa heittämällä yksi helppo markkeeraus. Ohjaajan tehtävänä oli vain lähettää koira, ja sen jälkeen olla hiljaa ja pillittämättä. Ideaalitilanne olisi siis suoraviivainen nouto suoraviivaisella ja nopealla palautuksella. Ensin odoteltiin että Kiiski rauhoittui kunnes sain luvan lähettää. Sen jälkeen tapahtui asioita joita en olisi ikinä odottanut näkeväni: Koira nappaa damin ja lähtee juoksemaan se suussa poispäin etsien jotain muuta kivaa, meinaa vaihtaa keppiin, löytää paskakasan ja sylkäsee (?!?!) damin pois jotta pääsee haistelemaan, huomaa damin taas, nappaa sen suuhunsa ja lähtee kierrellen kaarrellen takaisin minun luo (tässä vaiheessa ohjaaja mielessään vetää ranteita auki tylsällä veitsellä). Palautuksen jälkeiset tapahtumat on hiukan hämärän peitossa (..vähemmästäkin muisti menee kun joku lyö puun takaa halolla päähän), mutta koska koira ei tehnyt niinkuin piti, sain käskyn ajaa Kiiskin rankaisuksi pois minun luota (kävelemällä "yli" katsomatta koiraan). Siitäkös Kiiski innostui, viittasi kintaalla mun mahtailuille ja lähti morjestamaan kollegoitaan katsomossa. Siinä vaiheessa Gunilla otti tapansa vastaisesti Kiiskin käsittelyynsä ja me mentiin melkoisella hötäkällä hihna tiukalla pellon päähän. Tässä vaiheessa sekä koira että ohjaaja oli vähintäänkin pöllämystyneitä tapahtuneesta, joten kouluttaja jätti meidät kymmeneksi minuutiksi nököttämään paikalleen, minä koiran edessä hiljaa katsomatta koiraan. Odottelun syy oli se, että koira saa aikaa rauhoittua eikä mennä koulutustilanteeseen takaisin stressaantuneena. Saatuamme lupa palata muiden luo, Kiiski kirmasi tuttuun tyyliin muutaman askeleen (tässä vaiheessa olin ihan varma että keskari nousi takaisin pystyyn), mutta hiljensi yhtäkkiä ja liikkui mun lähellä koko matkan takaisin - jotain siis tapahtui.

Gunillan ja Bengtin tavassa kouluttaa vain harvoin käytetään fyysisiä pakotteita, ja niiden kovuus vaihtelee koirakohtaisesti. Pehmeään koiraan ei välttämättä tarvi koskea lainkaan. Kiiski, joka sai Gunillalta uuden Noita-lempinimen, on koira kovemmasta päästä, siksi edellinen harjoitus päätyi miltei ääritilanteeseen. Tarkoitus on näyttää koiralle meidän vahvuus, ja susilaumavertauksena se että tarvittaessa Alfa pystyy vaikka tappamaan sen (kukkahattutädit HUOM! tämä kuullostaa pahemmalta kuin se on, koulutuksessa pyritään välttämään fyysisiä otteita..) Yksi neuvo tähän kunnioituksen saamiseen oli pelästyttämis-"harjoitus". Bengt puhui siitä kuinka pentulaatikossa joskus kuulee pennun huutavan niin kuin se olisi kuoleman kielissä. Se ei johdu siitä että emä olisi satuttanut pentua, vaan se on säikäyttänyt sen näyttääkseen oman voimansa ja saadakseen pennun kunnioituksen. Bengt on soveltanut sitä koulutukseensa tällä tavalla: pidetään koira hihnassa ja seisoskellaan paikallaan niin kauan että koira on rauhallinen ja touhuilee omiaan, yhtäkkiä ohjaaja säikäyttää koiran terävällä liikkeellä samalla huutaen niin paljon kuin palkeista irti saa (tässä ei kuulemma voi mennä yli). Säikäytystä tehostaakseen voi ottaa käteen muovipussin ja heristää sitä samalla. Tärkeää on että pelästyttäminen kestää vain muutaman sekunnin ja sen jälkeen ohjaaja on niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toivottava reaktio koirassa on kunnon pelästyminen, jonka jälkeen koira rauhoittuu "euforiseen" tilaan. Ei riitä vaikka koiran häntä laskee alas ja korvat menee taakse, vaan tärkeää on seurata koiran silmiä. Jos koira siristelee silmiään ja hetken päästä alkaa rentoutua, tehtävä on onnistunut.

Johtajuuskoulutuksessa tähtäimessä on siis koira, joka ei stressaa ja luottaa ohjaajaansa täysin.  Metsästystilanteessa ja kokeessa koira seuraa ohjaajaansa siten, ettei siihen tarvitse kiinnittää huomiota ja omien suoritustensa välillä pystyy rauhoittumaan suurestakin häiriöstä huolimatta. Kouluttajat vakuuttivat että kun lauman sisällä kaikki on kunnossa, ei synny konflikteja ja koirat nukkuvat yllättävän paljon. Tämä koulutustapa kuitenkin vaatii paljon työtä ja johdonmukaisuutta, eikä tätä voi tehdä vain puolituntia päivässä. Eräs viisas siivekäs Pohjoisesta raakkuikin että tämä on enemmänkin elämäntapa, eikä koulutustyyli.

Minun mielestäni on hienoa kuinka pariskunta on omistautunut asialleen ja ihailen sitä johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä mikä heissä on. Lauantai-iltana melkein väänsin itkua kun minulla oli tunne, että vaikka kuinka olen yrittänyt tehdä asiat hyvin, niin kaikki mitä olen tehnyt on ollut ajanhukkaa ja että ohjaajana olen epäonnistunut. Sunnuntaina asiat kuitenkin kääntyi parempaan ja Bengt sai minut tuntemaan että minulla on toivoa. Päätin kokeilla tätä elämäntapaa myös kotona, mutta muutaman päivän kuluttua huomasin että minulla oli tosi ahdistunut olo. Koska minulle koirat on myös lemmikkejä, joiden läheisyys on jopa terapeuttista, en kerta kaikkiaan pystynyt totaaliseen huomioimattomuuteen. Asioiden muhittua päässäni sain suodatettua itselleni omalta tuntuvat vinkit viikonlopusta, suurimpana asiana se koiran rauhoittaminen. Vaikka en onnistunutkaan omaksumaan täysin kouluttajien oppeja, tuli viikonloppu minulle todella tarpeeseen ja juuri oikeaan aikaan. Suuret kiitokset kasvattajille, kouluttajille ja koko upealle Weljesten Klaanille! Tukiverkko on parhaista parhain. Oltiin kuinka syvässä suossa tahansa, teidän avulla noustaan uudelleen! :)

Loppuhuomautuksena täytyy vielä sanoa, että jos on vähänkään kiinnostusta tähän suuntaan niin tosiaankin kannattaa hakeutua katsomaan näiden koulutusta. Sitä on vaikea sanoin kuvailla ja parhaiten saa ajatuksesta kiinni jos näkee paikan päällä miten homma toimii.

Kuvat: Pia Riiheläinen

"Tieto lisää tuskaa.."

Jos kevät ei tule nomeilijoiden luo, nomeilijat menee kevään luo. Kuvassa näkyvän reissu-retkueen puna-mustapuolueen puheenjohtaja ystävällisesti toivotti minut ja karvajaiset tervetulleeksi mukaan Seinäjoen suunnille kotikonnuilleen. Parisataa kilsaa Kansasin villeiltä aroilta alaspäin mentyämme metsät vilautteli paljasta pintaa ja pelloilla tulvi Pohjanmaa.

Treeniviikonloppuna treenattiin tietysti kahtena eri päivänä, lauantaina markkeerauksia, linjaa ja lähihakua, sunnuntaina oli haun vuoro. Lauantaina ennen treenejä hermostuin Kiiskiin ensimmäisen kerran meidän yhteiselon aikana. Tarkkaa syytäkään siihen ei ollut, se vaan oli käyttäynyt koko aamupäivän ääliömäisesti. Jälkeenpäin ajatellen mun olis vaan kannattanu löysätä pipoa.  Treeneissä huomasi selvästi että meillä oli mennyt sukset ristiin ja sauvat solmuun. Kiiskistä puuttui sen normaali  iloisuus ja vauhti. Ja kyllä, saan katsoa peiliin ja irvistää. Harjoitukset pidettiin simppelinä, koska Kiiskillä oli alla Pirkan Damit. Uutena asiana oli maaston vaihtuminen paljaasta maasta hankeen, sillä lähetyspaikka oli sulaneella koulun pihalla. Ensin tuli helppo ykkönen, jonka jälkeen lähetin Kiiskin linjalla samaan paikkaan. Tässä ei siis ongelmia, muuta kuin se että vauhti oli selkeästi hitaampi palautuksissa. Seuraavaksi otettiin parityönä kakkosmarkkeeraus, joista toinen tuli äskeiseen paikkaan. Sen jälkeen vaihdettiin ristiin niin, että koirat lähetettiin linjalle sinne, mistä ei äsken ollut hakenut markkeerausta. Kiiski sai mennä sinne tutumpaan paikkaan. Tässäkään ei ollut mitään kummallisuuksia.

Sitten - voi voi voi voi.. Ruvettiin muistelemaan lähihakupillitystä. Kiiskillä oli siitä viime syksynä jo pieni idea, koska sitä vähän tehtiin ennen kuin talvi yllätti. Nyt se ei sitä oikein muistanut, mutta se nyt ei ole pointti tässä mitä tulen tähän tuskailemaan. Toinen koirakko rupes touhuilemaan samoja juttuja, ja uuden treenituttavan kanssa jutusteltiin ja neuvottiin siinä, kunnes huomattiin että meillä on eri "näkemykset" opetus- ja suoritustavasta. Näkemykset lainausmerkeissä siksi, että mullahan ei siis oo tästä näkemystä. Aa-puu-va! Tähän asti mun maailmassa on ollut vaan yksi tapa (tähän väliin haluan luonnehtia itseäni muutamin sanoin: aloittelija, amatööri, keltanokka, märkäkorva..) suorittaa tämä: merkkiäänestä nokka maahan ja tarkkaa etsimistä lähialueelta. Toinen tapa oli niin, että koira lähtee lähihakuun taaksepäin. Vankkoja perusteluita en tähän saanut, mutta niin oli hänelle opetettu. Siispä kysynkin nyt, mikä on se "paras" tapa ja miksi? Pitää muistaa pitää korvan takana ja kysellä asiasta.

Sunnuntaina löydettiin vähäluminen lähimetsä ja sinne värkättiin isohko hakuruutu. Alue rajautui vasemmalla ja takana ojaan, ja kauimmat damit oli ihan takarajalla. Alueen keskivaiheen tuntumassa oli myös oja, lähimmät damit oli sen ojan kohdalla. Yhteensä ruutuun viljeltiin 19 damia, joista kaikki paitsi takimmaiset oli hyvin survottu varvikkoon. Kiiski ja Riki sai hakea vuoron perään. Fisu lähti juoksujalkaa, ja vaikka alussa näytti että nenä jäi matkasta, kolme ekaa damia löytyi vaivatta. Neljännellä lähetyksellä jonkun aikaa etsittyään neiti alkoi uhkaavasti valua ohjaajaa kohti, käskin sen kuitenkin kääntyä kannoillaan, ja haku jatkui kunnioitettavalla tavalla siihen asti että sieltä se dami löytyi. Tämä toistui myös seuraavalla lähetyksellä. Huomautuksena täytyy sanoa että vaikka koira valui takaisin päin, ja jouduin sen viittomaan takaisin hakuun, ei sen vauhti hidastunut ja molemmilla kerroilla Kiiski irtosi kauemmas, eikä jäänyt nysväämään lähialueelle. Viisi damia Viipotin toi hyvällä sykkeellä, sitten jäätiin katselemaan kun vanhempi koira sai hakea muutaman välissä, jonka jälkeen lähetin Kiiskin vielä kerran, mutta muutaman metriä syvemmältä hakualueelta, koska jäljellä oli vain kauimmaisia. Sen jälkeen vaihdettiin vapaalle, mentiin istumaan mättäälle auringon alle ja kuunneltiin kun räpylänaamat kehitteli kolmiodraamaa viereisellä pellolla, samalla kun toinen koira tyhjensi hakuruutua. Dami-inventaarion jälkeen huomattiin että yksi oli joukosta poissa, jokin niistä keskivaiheilla olevista. Tuumasin että käydään vielä Kiiskin kanssa kävelemässä aluetta läpi. Kivalta tuntui nähdä että vauhti oli yhtä hyvä tällä seitsemännellä lähetyksellä, kuin se oli sillä ensimmäiselläkin ja aluetta Kiiski innoissaan laajensi pellolle asti. Vähän aikaa siinä pyörittyämme näytti siltä ettei damia löydy, joten heitin yhden damin Kiiskille löydettäväksi, siinä vaiheessa ropelihäntä rupesi käymään ja hetken tarkennettuaan pentu kaivoi mättäästä hukassa olleen damin. Se oli kyllä niin hyvin piilossa etten miekään nähnyt sitä vaikka justiinsa tassuttelin ohi. Eli siis loppu hyvin kaikki hyvin :)

Ainiin! Jossain päin Peräseinäjokea ajellessa kuski huomasi tiensivussa olevan fasaanikukon, jonka kävin sitten poimimassa kyytiin. Kukko oli siinä vaiheessa vielä niin kankea, että tuumasin sen olevan ihan ehjä, mutta päivän muhittuaan se osoittautuikin rikkinäiseksi. Sen verran siitä oli kuitenkin hyötyä että kokeilin mitä Kiiski meinaa nyt, kun se on jo tutustunut kyseiseen lintuun aikaisemmin. Se oli pala kakkua. Hyvähyvä! Mukavanlainen viikonloppu, Jettakin sai tehdä esine-etsintää ja varastella dameja hakuruudusta. Kaikilla oli siis kivaa. Nyt vaan kaikki vielä auttamaan kesää syömällä lunta, koirat sitä jo ahkerasti toteuttaakin!

Pirkan Damit 2.4. Pälkäne - Arvostelu

Tuomarit: Haku: Minja Vitikka Ohj./Mark. Kari Silvennoinen

Ohjaus:

Hyvä! 20/20p

Markkeeraus:

Molemmat suoraviivaisesti 20/20p

Haku:

Nopealla vauhdilla alueella liikkuva, joka alussa hieman juoksee, mutta parantaa hakutyötä loppua kohti. Iloista työskentelyä. Löytää 6/6 damia. 20/20p

Yhteistyö:

Haku: Mukavan näköistä yhteistyötä, kauniit luovutukset.
Ohj./Mark. Kaunis ohjaaja (toim huom. haha ;D) 20/20p

Yhteensä: 80/80p

"Kenneljoukkueiden parhaat henkilökohtaiset pisteet:
14C. knn Weljesten Jeep Au, FI35790/10, s. 6.5.2010 80 p.
(i: Souter Romulus At Millgreen, e: Weljesten Elwing) 
kasv. Ari-Pekka & Kari-Matti Fontell, Pilkanmaa om. Ari-Pekka & Heidi Fontell, Pilkanmaa, ohj. Heidi Fontell"

"Puikulapäästä tulee puikuloita ajatuksia"

2.4. Pirkan Damit, Pälkäne.

Ennen Talvinomea en ollut suunnitellut meneväni Pirkan Dameihin, koska matka on pitkä, Ee-kymppi kallista ja golffin terveyshistoria vaihteleva. Weljesten J-pentueella oli myös joukkue sinne jo kasassa. Jämsän fasaani-kyykkäys kuitenkin sai minut toivomaan revanssia, ja se minulle suotiin sillä joukkueesta yksi joutui jäämään pois ja mie sain vaihdettua lauantain työvuoron pois.

Tällä kertaa lähtö oli vieläkin aikaisemmin. Olin niin pihalla etten muista herättikö kello, vai heräsinkö juuri ennen kellonsoittoa. Ei Kiiskikään pirteältä näyttänyt, sen väsyneet korvat muistutti enenmmänkin basset houndin kuuloelimiä kuin oman rotunsa edustajan (noh, onhan Kiiski kaiken kaikkiaan melko.. eksoottisen näköinen). Omistajan naamasta ei sitten puhutakkaan mitään. Auto starttasi viideltä ja 5,5 tunnin köröttelyn jälkeen päästiin perille. Matkalla piti muutaman kerran tarkistaa olinko näppäillyt navigaattoriin oikean osoitteen, sillä tuntui että se ohjasi minut perille mitä oudoimpia reittejä. Mutta nyt ainakin tiedän että Kihniö ja Kihniä on eri paikkoja (joskin häiritsevän lähellä toisiaan). Ja jottemme sekottaisi niitä niin KihniÖn kaduilla on paljon hidastetöyssyjä ja KihniÄssä on melko korea koulurakennus.

Sitten itse kokeeseen. Koe koostui kahdesta eri rastista. Toisella oli haku ja toisella sekä ohjaus että markkeeraus. Olin kuullut että välimatkat on lyhyitä, mutta siltikin yllätyin hakuruudun suppeudesta ja ohjauksen lyhyydestä. Oletin myös että markkeeraus on "samaa tasoa", mutta yllätyin taas - se oli HAASTAVA. Koska oon äärimmäisen huono selittämään tälläsiä niin koitin piirtää pienen suuntaa-antavan kuvauksen markkeeraustehtävästä (sen saa suuremmaksi klikkaamalla.. Ja kappas, oon myös äärimmäisen huono piirtämään näitä)

Sininen kontti oli iso rekan lava-systeemi. Punanen piste on heittäjä (se oli siis näkymättömissä koiralle), ensimmäinen heitto tuli pienten purukasojen taa ja toinen heitto heittäjästä miltei suoraan ylöspäin ja vähän taakse. Kontin takana oli polku, jonne dami putosi. Vihreästä viivasta alkoi metsä. Lähetyspaikka oli lumikasan päällä. Tossa kuvassa ton saarekkeen pitäis olla ehkä himpun verran enemmän vasemmalla, koska tosta ei ollu noin suora yhteys ekalle pudotukselle. Käytiin kattomassa pari suoritusta, ja se näytti just niin hankalalta mitä se oli.

Palataan kuitenkin ensin hakuun, koska sillä me alotettiin. Aikaa oli 3 minuuttia ja dameja alueella kuusi ja kuten sanoin, alue oli pieni. Koska olin meijän joukkueen viimenen suorittaja, mulla oli aikaa visualisoida mielessäni miten tulee käymään: * kuva hämärtyy * Lähetän Kiiskin ja se ampaisee suoraan alueen ulkopuolelle. *plop, takaisin silloiseen nykyhetkeen* : Lähetin Kiiskin ja se ampaisi suoraan alueen ulkopuolelle. En tiiä kuinka kauan siinä meni että sain sen takasin alueelle, mutta sadasosasekunnin ajan olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin. Sitten Kiiski löysi ensimmäisen ja homma aukesi. Damit tuli käteen toinen toisensa jälkeen ja viimeisen damin käteen saatuani piti laskea että oliko niitä vielä. Aika meni tiukille, mutta alkujuoksuista huolimatta kaikki löyty. Tuomari tykkäsi myös yhteistyöstä, siispä täydet pisteet :)

Seuraava tehtävä oli ohjaus. Sen lähetyspaikka oli markkeeraustehtävän vierestä luminyppylältä, mutta vain vastakkaiseen suuntaan taimikkometsän puolelle. Matkoja en osaa vieläkään hahmottaa mutta ensimmäinen dami oli muutaman metrin päässä hyvin näkyvillä. Seuraava oli siitä vielä eteenpäin, männyn juurella. Rastille siirtyessä tuli laukaus. Tästäkin kerkesin kehitellä tapahtumaketjun, mutta suoritus oli melko kiva, niin jätän sen kertomatta. Tästä siis myös täydet.

Viimeisenä oli paljon peljätty markkeeraus. Tästä olin melkein varma että ei tuu mitään, suurimpana kauhukuvana että JOS Kiiski edes löytää itsensä kontin taakse niin se mörköilee heittäjän ja that's it. Olo oli kuitenkin rauhallinen ja oli ihana taas huomata että luotin siihen että Kiiski pysyy vierellä niin kauan kunnes annan luvan noutaa. Heitot tuli, päästin Kiiskin ensimmäiselle jonka se suoritti hienosti! Mietin että kuka sen kanssa on reenannu salaa näitä. Uusia elementtejä tehtävässä oli piilosta heitetty ja piiloon putoava dami. Kaikki palautukset tähän mennessä oli tullut tuttuun tyyliin varmasti käteen, kuten myös tämä. Lähetin Kiiskin viimeiseen noutoon purukasan taa, ja kappas kummaa neiti muisti myös sen. Pyöri hetken aikaa kasan edessä, mutta rauhallisesti laajensi oikeaan paikkaan. VAU!! Jälleen täydet! Tuuletin :))

Oli kyllä taas hauska nähdä miten Kiiski toimii koetilanteessa. Kotiin ajellessa Sannan kanssa ruodittiin fisua ja tultiin tiihen tulokseen että se on kummallinen - hyvällä tavalla. Kotona se on maailman iloisin, hauskin ja huumorintajuisin koira mutta tuolla se koira oli tipotiessään. Ensin tuntui oudolta kuulla että Kiiski on tosikko, mutta mietittyäni hetken, sitä se tosiaan oli. Koko sen pitkän odotusajan se oli omissa maailmoissaan, flegmaattinen ja ei niin kontaktinhakuinen, mutta tehtävärasteille päästyämme ja hihnan kaulasta otettuani Kiiski pisti työvaiheen päälle. Siinä oli sopivasti vauhtia, ja sen keskittyminen oli hienoa katsottavaa. Omituinen piski. Toivon tosiaan että se jatkaa kasvuaan samaan suuntaan :)

Team J sijoittui 5./16 joukkueesta! Onnea Nealle ja Rallille & Petrille ja Jokelle hienoista suorituksista! W.G.W:ssä nähdään taas! :) Kultsut jyrää!!

Arvostelun pistän eri päivitykseen, tästä tuli jo muutenkin niin pitkä(veteinen) selonteko.

"Jos et välitä missä olet, et ole koskaan eksyksissä."

Nyt oli ihan pakko tulla vuodattamaan tän päiväinen rauhallinen metsälenkki joka yhtäkkiä muuttuikin taisteluksi elämästä ja kuolemasta (..eli siitä kerkeänkö reenaamaan sovittuna ajankohtana), ihan vaan siksi että vastedes muistaisin pysyä merkatulla reitillä. Ja toki varoituksen sanana muille hölmöläisille.

Kaikki alkoi kauniina aurinkoisena kevätpäivänä kun Kiiski A. Vastaranta holhoojineen lähti rentouttavalle lenkille tutu(hko)lle metsätielle. Neliveto kulki omia offroad reittejään toisinaan palaten kiihdyttelemään tietä pitkin. Muutaman kerran piiloteltiin palloa lumipaakkujen sekaan ja reenailtiin lähihakua, mutta pääosin nautittiin hienosta ilmasta. Kiiski pääsi harrastamaan myös lintubongausta kun satunnaisin väliajoin pari teertä verrytteli siipiään liihotellen puusta puuhun (tästä Suuri Metsästysnoutaja oli erityisen tohkeissansa)

Auratun tien päähän tullessamme soitin henkilökohtaiseen karttapalveluun ja pyysin saada tietoa minne eräs vähemmän hoidettu tienhaara johtaa. Sieltä asiantuntevasti vastattiin notta ei mihinkähän. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja tokaisin puhelun päätteeksi ".. no, mie katon mihin asti se vie!" Tuossa kohtaa joku ääni menneisyydestä OLISI PITÄNYT kummuta sanomaan ettei se välttämättä ole hyvä idea, huomioon ottaen melko lailla laajan eksymishistorian ja luokattoman suuntavaiston. Siinä tallusteltiin tietä eteenpäin ja se veikin aika mukavan matkaa ensin syvemmälle metsään ja siitä teki lenkin takaisin päin tien suuntaisesti. Harmikseni huomasin että tie kuitenkin päättyy, juuri niinkun asiantuntija oli sanonut. EIPÄ HÄTIÄ! Siitä lähti jonkun koneen ajojälki samaan suuntaan. Seurailin sitä aika pitkästi metsään, Kiiski tyytyväisesti mukana jolkotellen kunnes ura loppui ja edessä oli syvistä ojista muodostuva risteävä kohta. Tässä vaiheessa se jokin ääni sieltä menneisyydestä ilmestyi, mutta vain hetkeksi, koska tämä jääräpäinen Kymiläinen nujersi moisen motkotuksen välittömästi. "Miehän en käänny.." Kuningasidea oli kulkea ojansivua pitkin vähän matkaa.."kyllähän se tie on ihan tossa lähellä."

Tässä vaiheessa se kuuluisa suuntavaisto loisti taas poissaolollaan. Ruvettiin harhailemaan ojanviertä, hienosti  taiteillen oksista kiinnipitäen jotten molskahtaisi pohjalle. Vähän matkaa nuorallatanssijan tarkkuudella keplottelin itseni pysymään hangen päällä ja koitin oikaista metsän poikki. Karu totuus tuli kuitenkin vastaan muutaman metrin päässä jossa humpsahdin molempine pitkine jalkoineni reittä myöten kinokseen. Siirryin takaisin ojan tuntumaan ja etenin taas hieman ylittäen muutaman ojan. Tässä vaiheessa olin jo niin pää pyörällä ettei ollut aavistustakaan mikä siirto olisi fiksuin. Tai siis omia jälkiä takaisin seuraaminenhan tietysti, mutta sitten en olisi kerennyt treenaamaan! ;D Rohkeasti koitin ottaa suuntimaa auringosta ja jouduin kulkemaan metsää pitkin. Hanki ei kuitenkaan kantanut (paitsi tietty Kiiskiä jolla oli kauhean kivaa meidän pikku tutkimusretkellä), joten ryhdyin tuumasta toimeen, eli tetsaamaan (ei multa kaikki kavereitten iänikuset armeijapuheet oo menny ohi korvien ;). Se vaan meinas olla hankalaa kun joku Weljesten kasvatti sai hirveen hepulin kun ohjaaja mossahti mahallensa hankeen ja rupes kauhomaan itteensä lumessa eteenpäin.

Aikaa kului mennä röhnystäessä metsän läpi kun sotilaat konsanaan, löysin lisää ojia ja seurailin niitä sikin sokin. Soitin jo uudelleen karttapalveluunkin ja kysyin onko niillä jotain palvelua niille jotka ei olleet noudattaneet etenemisohjeita, vai kaivanko suosiolla jonkun kivan pikku kuopan kuusen alle, jonne voin asettua taloksi. Kuulemma jos oikein hätä tulee niin niillä toimii hiihtäjäin-hinauspalvelu. Siihen pisteeseen ei kuitenkaan keretty, kun löysin ojan joka näytti vastakaivetulta. Kuin ihmeen kaupalla löydettiin takaisin tielle. Voi sitä riemua! Viimesen vajaan tunnin ajan olin uponnut lumeen monia kertoja, könynnyt kymmeniä metrejä mahallani ilman hanskoja lumihangessa, juossut jäisiä (molskis) ojanpohjia pitkin mieltä vailla ja vain sen takia kun en jääräpäisyyttäni halunnut kääntyä takaisin. Pisteet Vonttelille!

Tarinalla kuitenkin oli onnellinen loppu. Myöhästyin sovitusta ajankohdasta vain kymmenen minuuttia, ja senkin vain siksi että oli pakko käydä vaihtamassa ojan vedestä kastuneet kengät ja sukat, hangessa kastuneen takin ja housut sekä hiestä läpimärän paidan. Jetta oli kotona odottamassa onnellisen väsyneenä kun se oli päässyt tarinassa mainitun karttapalvelun kanssa hiihtämään - ihan merkattuja reittejä.

TALVINOME 20.3.2011, JÄMSÄ - Arvostelu

Tuomarit: Satu Virtaranta & Tarja Tuhola

1. HAKU

Iloisesti hyvällä vauhdilla työskentelevä koira joka löytää 4 riistaa, mutta ei tänään ota niitä.  1 p

2. MARKKEERAUS

Markkeeraa pudotukset hyvin ja ottaa linnut ylös ohjaajan pienellä tuella. Palauttaa vauhdikkaasti ja luovuttaa riistat käteen. 8 p

3. OHJAUS

Etenee linjaa vauhdikkaasti suoraan linnulle, jota ei ota suuhun. Toisella lähetyksellä ohjaaja saa kehoituksin koiran ottamaan fasaanin. Kaunis luovutus käteen. 7 p

4. TYÖSKENTELYHALU JA TEHOKKUUS

Hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa toimiva koira. Työskentelyhalun arvosanaa laskee riistojen ottamatta jättäminen. (1.rasti) /Tuen tarve (2.rasti) Parivaljakon työtä on ilo seurata.  5/7,5 = 6,25p

YHT: 22,25p/ 40p

Viilipytty.

Pikku paniikki.

Saarna käynnissä?

Kuvat: Petri Tuominen

"Se mikä jää hyvänä mielehen, sit' ei saa pahakaa pyyhityksi pois."

TALVINOME 20.3.2011, JÄMSÄ.


Kuten kaikki tarinat tämän harrastuksen parissa, myös tämä päivä alkoi varhain aamulla. Tällä kertaa se oli hyvin, HYVIN usvainen. Ehkä jopa triplausvainen, ne faktat huomioon ottaen etten ikinä oo ollut mikään aamuihminen ja että kamala jännitys oli kalvanut sisuksia jo pari päivää. Lakeuden Noutajien Kannuksen Yksikkö pakkautui kotoisasti nykivään Ooppeliin ja matka paikan päälle tuntui ikuisuudelta. "Todellisuus on hetkittäin piinaa.." kajahti radiosta erään rääväsuisen räppärin suusta. Sitä se tällä hetkellä tosiaan oli, pari kertaa piti ihmetellä ääneen miksi ihmisen lapsen pitää kiduttaa itseään tällä tavalla ;D


Kerettiin Sammallahden Koululle hyvissä ajoin, joten oli hyvin aikaa käydä katsomassa tehtävärastit. Vakoilemaan tassutellessa vastaan tuli tuttuja jotka kertoi että koko koe käydään fasaaneilla. JAIKS!! Kiiski ei ole eläissään nähnyt moista lintua, kaiken lisäksi ne oli melko kookkaita. Tupla-JAIKS!! Itse tehtävät näytti helpoilta. Haku oli avaran metsän puolella, 5 lintua ja 5 minuuttia aikaa. Tässä tehtävässä huoletti vähän se, etten uskonut Kiiskin irtoavan kovin kauas etsimään. Markkeeraus ja ohjaus oli yhteisellä rastilla. Ensin linja, ei mikään kovin pitkä ja linnulle vei selvä polku. Viimeisenä heitettiin kakkosmarkkeeraus, heitoille tuli laukaus. Matkaa ei ollut paljon, mutta välissä oli jonkun verran puustoa. Mutta kuten ohjauksessakin, linnuille vei selvät polut. 


Odotuspaikalla panikoitiin kavereiden kanssa siihen asti kunnes niille koitti omat suoritusvuoronsa. Kiiski oli mahtavan rauhallinen ja hiljainen vuoroa odotellessa. Ainoa mikä piti ääntä oli ohjaajan vatsa. En ollutkaan varma kumpi jännitti enemmän, koe vai se mitä mun mahassa tapahtuu. Mölystä päätellen se ei voinut olla mitään kovin kaunista.. Ennen suoritusta sain onneksi taustatukea Kiiskin veljen omistajalta, joka kokeneena kehäkettuna jakeli vahvalla, jokseenkin rauhoittavalla ;) murteellaan viime hetken vinkkejä.

Sitten se pelätty sana kiiri korviini. "SEURAAVA!" En muistanutkaan kuinka hirveeltä se kuullostaa.. :D Noh, tuomari höpötteli siinä koealueen ja kertoili ohjeistuksia sun muita. Sitten lähetin Kiiskin hakuun. Se lähti tyylilleen uskollisesti vauhdilla ja löysi ensimmäisen fasun hetkessä. Harmi vaan ettei se tuumannutkaan ottaa sitä. Haisteli ja lähti ettimään dameja ja palloja ja variksia.. Neljä lintua se kävi haistamassa. Positiivista oli se, että Kiiski teki hakua (mun yllätyksekseni) tosi laajasti, ehkä se johtu siitä että tuolla ei ollu lunta päälakeen asti. Kisu meni kuulemma alueelle mihin muut koirat ei ollut mennyt. Ja tuomari sanoi että tuolla vauhdilla ois kerenny tuua aika monta riistaa :) Mutta siinä vaiheessa sitä oli turha jossitella.. Mutta voin kertoa että haun jälkeen ei jännittäny enää YHTÄÄN! ;)

Siirryttiin seuraavalle rastille kokeilemaan josko Kiiski nyt hoksaisi tuua fasaanin talteen. Lähetin koiran ja voi veljet se lähti kuin lettu teflonista (näin kriisin alla vältän puolustusliitosta ja sen raskaasta asekalustosta puhumista). Siellä se törmäsi taas kummalliseen pitkäpyrstöiseen tirppaan. Varmaan mietti että kuka näitä tänne viljelee, sittenpä se taas pisti hauks. Pillitin koiran takasin ja lähetin uuelleen. Sitten joku siellä aivokopassa kohtas kaltaisensa. Kiiski otti linnun ja lähti tuomaan sen. Voitte kuvitella kuinka tuuletin! Ja palautus tuli niinku se olis aina kannellu fasaaneita, sivulle asti ja piti niin kauan kunnes otin riistan sen suusta. JES! Markkeerauksessa ei oikeastaan ollu kummallisuuksia. Ylösotot ei ollut mitään nopeita, mutta koira pysyi istumassa vapaana niin kauan kun sai luvan lähteä. Ja vauhti oli taas hyvä.

Vaikka haun jälkeen päällimmäinen tunne oli pettymys, se unohtui hetkessä kun sain ensimmäisen riistan käteen. Koko matkan suorituspaikalta koululle hymyilytti ja tuntu että aurinkokin alko paistaa vaan sen onnistumisen takia. Jäi niin hyvä mieli :) Alussa mainittu rääväsuinen räppäri höpisi samaisessa kipaleessaan "selvästi hyvästä päivästä" ja sitä se päivä tosiaan oli! :)

Pisteet ja arvostelut naputtelen tänne sitten kun ne kolahtaa postilaatikkoon, ei näet jaksettu odottaa paikanpäällä iltaan asti. Sen verran osaan sanoa että kokonaispisteet oli 22,25/40 ja sijoitus 34./40. Weljesten J Au -joukkue sijoittui mukavasti 12./27 kiitos upeille Tuijalle ja Romille sekä Petrille ja Jokelle!! Meillä seuraava koitos on jo kahden viikon päästä kun Pirkassa kajahtaa! ;)

Erityisonnittelut Sarkille ja Nemille, jotka oli meidän karavaanin parhaat ja Marskille ja Rikille joka voitti urosmaisuutensa ja teki hienosti töitä narttujen hajusta piittaamatta! :)

Kevät keikkuen tulevi.. niin ja se takatalvi.

Yötä myöten keikkumisesta johtuvan väsymyksen takia tässä blogipäivityksessä voi olla ymmärryksen ylittäviä (tai pikemmin alittavia) asia- ja/tai kielioppivirheitä edellisiä enemmän. Edellisestä päivityksestä on jo kuitenkin verrattaen pitkä aika ja viikon päästä kokeillaan Kiiskin kanssa ekaa kertaa tositoimia leikisti. Siispä pitää saada Vastaranta ajan tasalle minkälaisia valmistavia ja ohjaajan itsevarmuuden kohottavia (ynnä romuttavia) harjuutuksia myö ollaan tehty.

Lämpimät kelit ja aurinko on herättänyt Kannuksen nomeilijoita ikihorroksesta ja viime porukkatreeneissä hihkuin innosta kun meitä oli neljä osanottajaa! Se on kuulkaas 50% kasvu normaalista. Tähän pariin viikkoon on mahtunut parit yhteistreenit ja pyhää lupaustani noudattaen Kiiski on ollut sivuosassa, allekirjoittaneen suorittaessa päärooliaan vakaakätisenä daminviskojana.

Ekat treenit suoritettiin riistalla. Kiiski teki vaan muutaman motivoidun linjan, eikä niistä oo oikeastaan muuta mainittavaa kuin se, että aikaisemmin linjan päässä dameilla tapahtunut "lisäälisää"-haihattelu toistui nyt voimakkaampana, mutta en jaksa huolestua siitä sen suuremmin.

Toisissa treeneissä "teemana" oli WT. Koska meitä oli neljä paikalla, niin harjoitukset suoritettiin pareittain. Ensin vanhemmat Riki ja Rio, joille suunniteltiin seuraavanlainen harjotus: Koirakot vei pari damia muistiin alueen toiseen päähän, sen jälkeen walk-uppimaisesti lähti käveleskelemään vastakkaiseen suuntaan alueen toiseen päähän jonne tuli kakkosmarkkeeraus joista koirat nouti molemmat yhdet. Sen jälkeen haettiin muistit. Taas ympäri ja eteenpäin johon tuli kakkonen samaan paikkaan. Ne jäi sinne siksi aikaa kun koirat haki uudelleen muistit. Sitten haettiin markkeeraukset.

Poikien jälkeen oli Hilman ja Kiiskin vuoro. Hilma teki helpotettuna aikalailla samanlaisen treenin, Kiiski oli mulla hihnassa ja seurasi mukana heittoja, mutta se sai hakea vaan ne muistit. Muuten kakara oli rauhassa, mutta Hilman palauttaessa päästi pienen äänen.. Loppuun tehtiin malttiharjoitus missä koirat oli sivulla ja avustajat heitteli dameja ympärillä. Se teki Kiiskille hyvää :)

Hilma ja Kiiski


Tässä päivänä eräänä rikoin pyhää lupaustani, kun halusin kokeilla tulevaa varten miten hienosti Kiiski lähtee lapasesta kun noudossa on mukana laukaus. Ensin ajattelin että se hämmentyy kun yhtäkkiä pamahtaa (se kun selkeästi ahdistuu paukkeista kotona, kiitos ilotulitteiden), muttei sillä ollu mitään ongelmaa. Ryhti tuli suoremmaksi ja korvat nousi vieläkin normaalia korkeemmalle! Ainoa miinuspuoli oli että kun dami putosi maahan, Kiiski otti varaslähdön. Sen verran on kuitenki korvat matkassa että palasi heti äänimerkin ;) kuultua takasin kauniiseen perusasentoon. Se siitä varmuudesta. Heh. Noh, hyvä että kokeilin niin ei tarvi sitä ainakaan stressata viikon päästä.

Muuten ollaan vaan nautittu kauniista kevätsäästä ja lenkeillä tehty satunnaisia linjoja ja pilliharjotuksia. Ainiin, sain myös lievittää treenituskaani kiusaamalla kaverin tolleria ohjaustreenien muodossa. Sai Kiiski olla päivän ihan rauhassa ;D

Sintti nauttii auringosta

"Duck, Cover & Hold"

Ei pauku pakkaset, eikä muuten pauku henkselitkään. Itseasiassa mitä lähemmäs kohti Talvinomea siirrytään, tuntuu että henkselit voidaan haudata syvälle kaappiin vielä pariksi vuodeksi. Ja hyvä niin. Löysätään pipoa ja kiristetään vyötä.

Tässä aletaan olla kevään korvilla (ainakin todella toivon niin), Etelän tuuli toi mukanaan nollakelin ja kohta lohduttoman pitkä ja kylmä helmikuu pyörähtää maaliskuun puolelle. Liekö siitä vai uusista hankinnoistaan (haulikko + kiekonheitin mallia heitä ite) johtuen Kepo veljineen innostuivat pohrustamaan haulikkoradalle peleineen ja vehkeineen. Mie hyppäsin Kiiskin kanssa mukaan, pakastimen kautta tällä kertaa, nääs kun muutama nokkava siivekäs liittyi joukkoon tummaan.

Ideana oli siis treenata paukkeessa niin ettei laukaus merkitse mitään, vaan se on normaalia taustahälyä. Veikkaan että jos tässä vaiheessa yhdistäisin sen alati putoilevaan riistaan, voisi nuorukaisella keittää yli aika äkäseen. Kuusenoksan tukikohdassa saatiin neuvo ettei tehdä tyttölöisten kanssa provosoivia treenejä, siispä Kisu sai odotella autossa sen aikaa kun vein (lue: viskasin. Hankea oli ylivoimasesti liikaa mun kengille.) linnut metsään ja damin tielle.

Lähetin Kiiskin hakuun, mutta se ei tuntunut tajuavan yhtään mitä sen piti tehdä. Vasta kun ensimmäisen linnun haju sattui nokkaan, sen pään yläpuolella syttyi lamppu. Toinen lintu löytyi aika nihkeästi, mutta kolmas näytti jo haulta. Pitipä vaan testata miten se käyttäytyy kun saa maistella riistaa vähän enemmän. Eipä tuossa nyt kummosia ollut, kaikki linnut tuli perille asti ehjänä.

Linja oli totaalinen katastrofi, josta kuitenkin positiivisena ihmisenä kaivoin niitä hyviäkin puolia. J-päivänä kun oli ongelmana se lähteminen, nyt sitä ei ollut. Kiiski lähti lujaa, juoksi damin ohi lujaa ja jatkoi matkaa kauas tietä pitkin pillistä ja huuteluista huolimatta -lujaa! Kunnes vihdoin se hoksasi kääntyä, alkoi paluumatkan taittaminen niin ikään lujaa. Eikä korvaansa lotkauttanu pysäytysyrityksille. Noh, jälkeenpäin asiaa puituani se luultavasti johtui siitä ettei se osaa sitä. Heh heh. Uudelleenlähetyksessä alkoi taas tökkimään se lähteminen. Kiiski teki "Sagat" ja olis varmaan maailman tappiin asti tuijottanut minua 5 metrin päässä kysyvä ilme kasvoillaan jos en olis kutsunu sitä luokse ja lähettäny uudelleen. Sithän se taas meni. Tein vielä pari kertaa ihan helpot pienet linjat ja lopetin siihen.

Loppuun annoin Kiiskin palloilla vapaana (niin vapaana miten se pystyy olemaan kun tietää että mulla on kädessä pallo) ja treenasin pillipysäytystä. Se kyllä reagoi tosi hyvin, mutta ei vielä oo varmuutta tarpeeksi että pysähtyis kauempana.

Laukauksiin se reagoi alkuun sillälailla "tottumattomasti", mutta sekin tasoittui loppua kohti.

EDIT: Tänään (eli ylihuomenna tuosta kirjoituksesta ;D) kävin tiellä päästelemässä Kiiskin suht pitkille linjoille. Toistoja tuli muutama, eikä se kertaakaan töpännyt. Samalla pillittelin sitä pysähtelemään eri tilanteessa. Täytynee siis pitää nyt pysäytystreenit toistaiseksi erillään.

Weljesten J-päivä 20.2.

Jeep, Joyride, Jotos, Jackpot, Joystick ja Juniper. Yhtä vaille koko Weljesten J-poppoo oli tehnyt rynnäkön Kuusenoksan tukikohtaan, kaukaisin kunnioitettavasti yli 600 km päästä. Aamu valkeni kirpeään pakkassäähän, mutta treenejä varten tankatessamme karjalanpaistia kitusiimme, aurinko häivytti pahimman purevuuden pois. Meidän lounastamisemme ajan neljä veljestä, sisko ja puolisisko viihdyttivät toisiaan takkahuoneessa (Kiiski joutui kärsimään yksityissellissään juuri alkaneen naiseutensa vuoksi). Samassa tilassa hyvässä harmoniassa eläminen oli kieltämättä vaikuttava suoritus junioreilta (lähinnä viittaan näihin urospuolisiin velikultiin).

Itse treeneissä tehtiin helppoja harjoituksia, ja tarkoituksena olikin antaa kasvattajalle vähän osviittaa koirien ominaisuuksista ja kasvatustyön tuloksesta, eikä niinkään näyttää "osaamisemme tasoa". Samalla koirakot sai vinkkejä mahdollisiin ongelmiin ja tulevaisuuden varalle.

Kiiski suoriutui kaikista tehtävistä ihan hyvin, joskin se sai minut pariin otteeseen täysin hämmentymään olemalla uppo-outo "älä-lyö" -olemuksellaan. Linjalle seuruuttaessa se näytti siltä kun olisin hetkeä ennen piessyt sen kunnolla. Toinen kummastelun aihe oli heti ensimmäisestä lähetyksestä lähtien se, että koira, joka on tuskin koskaan tarvinut kahta käskyä lähetyksessä, ei nyt meinannut lähteä millään! Pistän sen nyt sen piikkiin, että pienen tytön pää on pyörällä ensimmäisestä juoksusta ja se herkistelee. Nyt se nakki iski, että pitää opetella käsittelemään herkkää hormonihyrrää. Tätäkö se on teillä miehillä meidän naisten kanssa? Voi raukkoja. Positiivisuuksia oli palautukset, jotka tosin alussa tuli hiukan lujalla vauhdilla ja koira kerkesi käydä selän takana kääntymässä ennen kun tuli sivulle. Mutta käteen asti tuli hyvällä otteella, myös varis.

Kaiken kaikkiaan pentue on mukavan tasainen. Tytöt on luonnollisesti poikia kypsempiä, mutta eipä aikaakaan kun ollaan samalla viivalla. Herra F sanoi että pojat porhaltaa meidän tyttöjen ohi, mutta myöpäs ei anneta sen tapahtua, eihän Salla? ;) J-poppoolla on kivasti draivia hommaan ja olen onnellinen jokaisen ohjaajan puolesta, että näitä koiria ei tarvitse motivoida noutohommiin eri poppaskonstein, sillä se jos mikä on henkisesti kuluttavaa jos jok'ikinen perille saatu dami/riista on työn ja tuskan takana.

Hyvältä näyttää Jiit! W.G.W:ssä tavataan!!

Pillereitä, käynnistysvaikeuksia ja hormoneja..

Ensimmäisiä minulle - taas. Tämä loputtomalta tuntuva kylmä kausi, jota talveksikin kutsutaan, on lannistanut minut vuodelepoon jo toistamiseen tänä vuonna. Kaksi päivää sitkuttelin töissä nappien avulla, mutta lopulta oli luovutettava ja jäätävä sohvalle. Toisaalta oli jo aikakin jäädä, tai sitä mieltä auto ainakin oli. Jääkausi sai Golfinkin romahtamaan henkisesti, eikä se enää suostu kyyditsemään tätä laumaa. Onneksi on isännän Pajero, joka pelastaa aina tarpeen tullen <3

Otsikon kolmas elementti viittaa näihin nelijalkaisiin tyttölöisiin. Jetta on tässä juoksuillut parisen viikkoa ja nyt Kiiski 9,5kk iässä pyöräytti käyntiin "aikuisikänsä" aloittamalla juoksun myös. Tässä laskeskelin että kokeita ajatellen ois voinu pantata vielä kuukauden, mutta toivotaan että juoksuväli olis vähän pitempi kuin se puoli vuotta, niin pystyy keskittymään koekauteen ilman tyttöjen hömpötyksiä ;)

Kovien pakkasten ja sairastelun takia piskit on olleet aika huonolla lenkityksellä, mutta yllättävän hyvin nuo on osannut ottaa sen. Molemmat nukkuu tyytyväisen näköisinä tuvan lämmössä, eikä sen suurempia seinille hyppimisiä ole ollut. Jettaanhan mulla oli suuri luotto, mutta hämmästyttävää että tuo nuorimmainen pysyy nahoissaan. On ne hienoja :)

14.2.2011

Vuosi sitten toivottelin Ystävänpäiviä Seattlesta käsin, nyt saan toivotella Kiiskin kautta <3

Lakeuden Noutajien koulutus @ Vimpeli 12.2.

Lisäilläänpäs hieman taas kuvasaastetta. Kaikki kuvat on ottanut Iida Hankkila, kiitos kuuluu siis hänelle.

Kakkosmarkkeeraus alkuasetelma. Oli pikkusen kirkas keli :)

Kiiski lähti hyvin

Peräänkarkaushäsmäkän jälkeinen uudelleenlähetys, lähti oikein mutta päätti kaartaa toiselle damille.

Tehtiin uusi heitto ja se onnistui hyvin.

Ohjaaja nohevana "Mitä? En mie sitä kieltäny. Murmur.." ;D

Kaiken kaikkiaan Kiiski oli hyvin kuulolla koko päivän!

Sunnuntainen synninpäästö.

Poden huonoa omaatuntoa ja ajattelin purkaa sen tänne. Kiiski on nyt päälle 9kk ja oon tehny sen kanssa ihan liikaa. Täten lupaan että:

- Porukkatreeneissä painotan passiivisuutta.
- Linjaa teen motivoituna aina ilman mitään "kokeillaas nyt -ideoita".
- Pilli- ja hallintareenit pidetään erillään varsinaisista harjoituksista.
- Odotetaan kevättä ihan RAAAAUHASSA..

Pieskää minut jos taas innostun liikaa..

"Ilman innostusta ei ole syntynyt mitään suurta."

On harvinaista että allekirjoittanut herää aamulla ennen kellon soittoa.. Etenkin jos kello on soittamassa jo ennen kaheksaa. Jotain siis oli meneillään.. Totta. Oli Kiiskin ja minun ensimmäisen kouluttautumisreissun aika. Retkue suuntaa Vimpeliin, Lakeuden noutajien NOU/NOME -päivään. Puoli tuntia ennen lähtöä, intoa puhkuen ohjaaja steppaa ympäri huushollia välillä tarkastaen onko pilli mukana, missä on hihna ja onhan kamera pattereineen pakattu. Ymmällään mukana pyörivä Vastarantalainen pomppii hengessä mukana, sillä on aina kivaa.

Yhdentoista aikoihin tyttölöiset kolme eri noutajarodun edustajaa mukanaan kurvaa vanhan koulun pihaan. Ilma on kuin morsian. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja pakkanen on melko kipakka. Treenialueena toimii jokin jalkapallokenttää kaukaisesti muistuttava alue, sen vain on vallannut hyytävä talvi korkeine hankineen. Kinoksia halkoi muutama aurattu kuja, jota käytimme harjoituksissa.

Ensimmäinen harjoitus kokonaisuudessaan oli tälläinen: Vietiin koiran kanssa yhdessä dami muistiin kujan päähän, lähetettiin se linjalle. Koiran palauttaessa samaan paikkaan heitettiin uusi dami. Taas lähetys. Koiran palauttaessa sinne laitettiin vielä uusi dami. Ennen kolmatta lähetystä risteävällä kujalla heitettiin häiriödami ylös ja heittäjä noukki sen maasta samantien pois. Koiran haettua kolmas ja viimeinen dami linjan päästä, tehtiin linjakakkonen niin, että kauimmainen heitto tuli siihen mistä äsken haettiin linja ja lähempi heitto heitettiin risteykseen, samalle etäisyydelle missä häiriödami lensi. Viimeiseksi oli sokkolinja eri kujalla. Kujan pää ei ollut yhtä selkeä, vaan damit sai sinne näkymättömiin kätevästi.

Kiiskillä ei ollut linjoissa oikein mitään huomautettavaa, häiriökään ei haitannut, vaan se lähti linjalle hyvin. Itse sain huomautuksen siitä, että pillitän luoksetulokäskyn juuri ennen kun on dami suussa. Rupesin tekemään niin jossain vaiheessa kun Kiiski aloitti dami suussa palloilemisen, eikä mulla käynyt mielessäkään että kokeessa sitä voitaisiin pitää pakotteena. Hyvä että se tuli tässä vaiheessa selville! Linjakakkonen aloitettiin yhdellä ykkösellä (sillä lähemmällä), kun myö ei olla niitä aiemmin tehty. Kiiski haki ensimmäisen hyvin, kauimmainenkin tuli ihan hyvällä vauhdilla, mutta sen piti käydä vilkasemassa siinä risteyksessä josko siellä jotain vielä olisi. Sokkolinja otettiin lyhyellä matkalla, ja se meni kivasti.

Päivän toinen harjoitus oli kakkosmarkkeeraus parityöskentelynä jossa molemmat koirat haki yhden, sitten vaihdettiin puolia ja tuli samat heitot jolloin koirat saivat hakea sekä ensimmäisenä että toisena. Kiiski oli ensimmäisenä vuorossa ja lähetin Kiiskin markkeeraukselle, valitettavasti parin flatti karkasi Kiiskin perään ja siinä tuli kaikkea häsmäkkää (lähti onneksi ihan leikkimielellä). Kun koirat saatiin takaisin ojennukseen, lähetin Kiiskin uudelleen, mutta se jostain syystä puolessa välissä matkaa päätti hypätä hangen yli toiselle damille (luulenpa että välikohtauksella oli osuutta asiaan), kerkesin kuitenkin kutsua sen pois ennenkuin Kiiski damille asti pääsi. Sille heitettiin uusi samalle paikalle, ja se meni mallikkaasti. Sitten vaihdettiin paikkoja niin, että parin koira sai hakea ensin ja Kiiskin piti odottaa. Se oli hissuksiin ja paikallaan omaan vuoroonsa asti, lähetin noudolle eikä siinä ollut moittimista :)

Kouluttajien (tai koulutettavien) innokkuus ei hiipunut vieläkään, vaan otettiin kolmas harjoitus. Siinä koirakko kävelee poispäin ja selän takaa kuuluu starttipistoolin laukaus, koirakko kääntyy jolloin tulee ykkösmarkkeeraus kujalle. Ja sama uudestaan. Kiiskille tuli vähän puun takaa laukaus, mutta haki damin hyvin. Toinen markkeeraus meni myös kivasti.

Sittenpä yhteenveto:

Miinukset

- Kiiski mörköili vähän tummiinpukeutunutta isoa miestä.
- Ohjaaja on kovin, kovin kokematon

Plussat

+ Koira toimi hienosti uudessa paikassa vaikka oli paljon koiria ja häiriötekijöitä
+ Pysyi hiljaa ja paikallaan toisten koirien suorituksia seuratessa ja parityöskentelyssä
+ Vauhtia on ihan kivasti
+ Palautukset tuli vauhdikkaasti ja käteen ilman sen suurempaa mälväystä vaikka damit oli jäässä
+ Sillä on ihan tekemisen meininkiä, vaikka ollaankin vielä ihan lapsen kengissä kummatkin :)

Hyvä mieli jäi koko reissusta. Lakeuden porukka vaikuttaa mukavalta, ja olisi kiva päästä joskus muulloinkin. Nyt on ohjaajalla ja koiralla takki tyhjä. Tuossa pentu nukkuu Ruususen unta jalkopäässä nytkin. On se mahtava <3

"Harva meistä on rautaa, moni taipua saa.."

Muutama päivä sitten sunnuntaina Kalapuikko saavutti 9kk kunnioitettavan taippari-iän. Nyt sitten vaan odotellaan kevättä, lämpimämpiä vesiä ja taipumuskokeita.

Itsehän olin jo neljä kuukautta sitten varma että Kiiski taipuu vallan mainiosti. Ainoa mihin se voisi töpätä on VALTAVA kani, Kiiski kun on leuoiltaan (myös henkisesti vielä toistaiseksi) niin kovin sintti. Helpotuksen huokaisu pääsi kun hoksasin että niissä pirulaisissahan on painoraja.. Eipä siis muuta kun kevväämmällä kokeilemaan. Muutenhan tuo pentu on varsin hyvällä tolalla, kiitos upean kasvatustyön! <3 :)

"Kell' onni on, se onnen kätkeköön.."

Vastarannalla kun ollaan: "En varmana kätke!!".. :)

Lyhyestä virsi kaunis, haluan vaan kirjottaa muistiin nämä pari pikkuasiaa jotka tuottaa mulle onnellisuudentunnetta. Siispä tänään oltiin treenailemassa Saijan kanssa. Kiiskille pikkusen oikeaan suuntaan lähtemistä (;D), muisteja ja helpon helppoja markkeerauksia. Noh, ne nyt ei varsinaisesti ollu niitä pääkohtia miksi ilostutti, vaikka treenit olikin ihan onnistuneita. Onnenviipaleita Kiiski tarjoili hyvällä hihnakäytöksellä (siis paljon, paljon paremmalla kuin aikaisemmin) ja sillä että hoksasin luottavani Neiti Kumipallon paikallaoloon vaikka dameja viuhuu ympäriinsä. Eipä se ikinä ole karkaillut pahemmin, mutta ekaa kertaa tuli semmonen olo ettei tarvi ees tiirailla pysyykö se siinä sivulla.

Jes.

"Mennään sinne minne nenä näyttää.."

Sitä, ja käden osoittamaan suuntaan etenemistä ollaankin treenailtu nyt pari kertaa. Viime sunnuntaina totesin Kiiskin kanssa että se etenee kyllä, muttei riitä luottamus (ei siis osaa) lähteä joka suuntaan. Tietä pitkin menee, muttei esim. viistottain suorakulmaista aluetta. Huonosti selitetty joo, mutta pointti on se, ettei pentu osaa eteenmenoa vieläkään.

Keltanokka sai onneksi enemmän treenanneelta treenivinkin, jonka muistan kaukaa menneisyydestä Pyhtään jäältä. Nyt on siis tehty muutamaan otteeseen "kellotaulua" eli lähetetty Kiiskiä eri ilmansuuntiin.  Toivottavasti tämä nyt korjaa ongelman.


Tässä vielä Kiiski K. esittelee talven takkimuotia

Pillikikkailua palloilla.

Ahkeran lumentulon takia ei ihan jokapäivä viitsi viedä treenejä pellolle/metsään, joten ollaan opeteltu pilliä ja käsimerkkejä Kiiskin kanssa tuossa pihamaalla. Joskus aikaisemmin syksyllä Kiiski oppi taakselähetykset oikean ja vasemman kautta jotenkuten. Tarkoitus on opettaa ne myös ilman ääntä käsimerkillä ja ilman kättä käskyllä. Pillillä pysäytys-harjoituksia on takana vasta vähän (poispäin liikkuvasta pysäytystä kokeiltiin eilen ekaa kertaa), mutta plikka oppii nopeasti. Ehkä liiankin, koska rupeaa ennakoimaan. Treenit on siis oltava vaihtelevia, ja pysäytyksiä tulee harjoitella harvakseltaan. Tässä pikku demonstraatio reenistä. (Analyysi alla :D)




- Ekassa lähetyksessä ei mitään elämää suurempaa.. Vähän epäröi lähdössä. Pysäytys oli ok ja vasemman kautta taakse äänella ja käsimerkillä toimi hyvin.

- Toisessa epäröi hetken kutsussa, pysäytys oli hyvä. Vasemman kautta taakselähetys käsimerkillä saletisti natsas.

- Kolmas lähetys oli ihan ok. Häiriinty alussa kun Jukka vislas kuvaamisen merkiksi.

- Neljännessä ei moittimista, taakselähetys vasemman kautta käsimerkillä.

- Viimeisessä lähti ja tuli luokse hyvin. Eteenlähetyksestä pysäytys oli kivan nopsakka. Videosta ei hyvin näy, mutta Kiiski oli rintamasuunta suht vahvasti vasemmalle päin. Olin siis lähettämässä oikean kautta (käsi jo ylhäällä), mutta Kiiski ennakoi ja "korjasi" itse palaamalla takaisin. Toinen käsky oli hyvä. Ylösoton jälkeen kuikuili missä olis lisää palloja. Ärsyttävä tapa.

Summa summarum:

Kiiskillä on jo jonkinsortin käsitys pillistä ja käsimerkeistä/käskyistä. Kääntyy mukavasti molempien kautta vaikka olisikin jo valmiiksi kääntyneenä eri suuntaan. Matkat ei tosin ole ollut pitkiä näitä tehdessä, mutta onpahan jo jonkinlainen pohja luotu.

P.S. Kikkailut sikseen taas hetkeksi :)

Hyötyliikunta..

..on nykyaikainen termi, jota käytetään kuvaamaan terveen järjen omaavien ihmisten täysin normaalia siirtymistä paikasta toiseen - Hikipedia.ws


Tervettä järkeä ei välttämättä kuitenkaan ole yli polven korkuisessa hangessa pohrustaminen, silloin kun tarkoituksena on viedä erivärisiä kankaisia pötkylöitä törröttämään lumeen vain sen takia että yrittää opettaa koiraa kulkemaan suoraan. Mutta on se piru vie palkitsevaa kun se nimenomainen koira menee suoraan! 


Ollaan siis taas oltu reenaamassa. Linjaharjoitus oli umpihankeen ilman jälkiä. Kiiski oli autossa kun vein damit (3), mutta lähetyspaikalta oli sen verran lyhyt matka että ne näkyi hangesta hyvin. Hankea oli pienelle koiralle vähän turhan paljon, siispä haetutin vain kaksi damia. Olin aikaisemmin myös vienyt yhden damin tielle ja lähetin Kiiskin sokkona hakemaan. Hankeen viedyista dameista oli vielä yksi jäljellä. Annoin Kiiskin hakea sen "vapaasti" tieltä. Linjat meni hienosti kaikki. Hangessa toki vauhti hidastui, mutta sitkeesti likka kiiskitti. Tiellä vauhti oli entisellään :)


Kiiskille heitettiin myös ekaa kertaa kakkosmarkkeeraus. Kuvio oli helppo, heitot meni T-risteyksen (keskellä oli kinoskolmio ikään kuin ohjaamassa oikeaan suuntaan) molempiin suuntiin. Otettiin pari toistoa pidentäen lähetysmatkaa. Harjotus meni hyvin, yllättävää oli että likka pölähti hankea pitkin damille eikä käyttäny tietä. Neiti maltto pysyä myös paikallaan. Hyvän mielen treenit!


Aamupäivästä sisko tapas veljensä pitkästä aikaa ja pääsi riekkumaan hangessa. 

Kiiski ja Urpo

"Koko elämä on kokeilua. Mitä enemmän kokeilet, sitä parempi."

20.3. Kiiski pääsee kokeilemaan ensimmäistä kertaa, sillä ilmotin sen Mäntän Talvinomeen. Se kuitenkin vaatii kimppatreenaamista, jotta Kiiski oppii malttia. Sitäpä saatiinkin tänään kun käytiin tyttölöisten ja niiden poikaloisten kanssa hankitreeneissä. Ohjelmassa oli hakua, linjoja ja markkeerauksia. Koko höystö siis. Listaanpa muutamia positiivisuuksia ja negatiivisuuksia, ei pelkästään näiden treenien perusteella vaan kokonaiskuvaa katsoen.

Miinukset:

- Linjalla hangessa hakeutuu jäljille. 

- Lumisen damin käsittely välillä heikkoa.

- Palautuksessa kiertää mieluummin tien kautta, kuin palaa hangen poikki.

- Pysähtyy välillä nakertelemaan lumipaakkuja.

(Toim. huom. näihin kaikkiin on kyllä puututtu asiaan sopivalla tavalla)

Plussat:

- Draivia löytyy.

- Pysyy hiljaa.

- Pysyy paikallaan mukavasti.

- Palautukset hyvät.

- Etenee linjalla hyvää vauhtia (jälkeä pitkin tai auratulla tiellä).

- Lähtee innokkaasti hakuun ja käyttää nenää mukavasti.

- Yleisilme on kivan innokas :)

"Where there's will there's a way."

Tunnelin päästä pilkahti tänään valo, joka valaisi minua taas olemaan kiirehtimättä Kiiskin kanssa. Kyllä se oppii! Käytiin siis taas treenailemassa, tällä kertaa metsäkämpän läheisellä tiellä ja metsässä. Metsäkoneen tukkiessa mökkitien, kävin ensin tekemässä linjaharjoituksen toisella tiellä. Jätin yhden damin tielle ja jatkoin ajamista pätkän matkaa. Kokeilin siis sokkolinjaa. Heti lähetyksessä huomasin että koira tietää mitä pitää tehdä ja käskyn saatuaan eteni hienosti damille :) Jippii! Nyt on siis toivoa että saan sen siirrettyä myös pellolle :D

Sittenpä siirryttiin suunniteltuun paikkaan. Jätin Nelivedon auton perälle odottamaan ja kävin värkkäämässä pienen hakuruudun metsän puolelle. Kiersin ruudun sivusta jälkien välttämiseksi ja vein kolme "takarajalle", yhden keskelle ja yhden lähelle. Vein myös yhden damin linjan päähän metsätielle.

Kiiski haki hausta ensin yhden, sitten käytiin poimimassa linjan päästä yks ja lopuksi vielä kolme ruudusta. Kaikki meni kivasti putkeen, mutta haun lopussa jouduin lähettämään Kiiskin kahdesti, koska se lähti väärään suuntaan ja teki lenkin takasin tielle. Uusintalähetykseen lähti kuitenkin innolla ja meiningillä :) Tällästä tänään, pikkujuttuja, pikkuonnistumisia. Edetään hitaasti, mutta varmasti.

P.S. Kiiski karsastaa ;D

Loppiainen, teofania, epifania.

Lauhtumisen ja Kiiskin 8kk päivän kunniaksi käytiin vetäisemässä Loppiaistreenit. Vaikka pakkaslukemat näytti -11, niin tuuli sai posket kipristelemään kylmästä. Tämä ei kuitenkaan hidastanut Sinttiä, vaan se veti korvat entistä tiukemmalle rullalle ja keksittyi työhönsä.

Tein kaksi linjaa tuttuihin paikkoihin, toisen niin että Kiiski kävi mukana viemässä ja toisen vein itse Kiiskin istuessa paikallaan. Molempien linjojen päässä oli kaksi damia jonossa. Lähetin Kiiskin heti ensimmäiselle linjalle. Se juoksi ensimmäisen damin yli toiselle ja palautti hyvin. Sen jälkeen lykkäsin Kiiskin autoon ja kävin tekemässä  metsään pienen hakualueen. Alueella oli neljä damia, tuuli puhalsi vahvasti takaa. Sintti lähti hyvin ja eteni vauhdilla (jälkiä pitkin jonkun verran), ei aikaakaan kun ensimmäinen dami tuli käteen. Toinen lähetys meni samalla tavalla.

Sitten siirryttiin linjoille hakemaan loput kolme. Muut meni hyvin, mutta yhden palautuksessa kävi joku aivopieru ja ensin linjan puolivälissä Kiiski pysähtyi dami suussa seisomaan ja ihmettelemään, pillitin, ja vähän ennen kuin koira oli perillä, se pudotti damin! Outoutta, katsellaan jatkuuko pönttöily seuraavalla kerralla. Linjojen jälkeen pistin Kiiskin hakemaan vielä yhden damin hausta. Siinäkään ei kauaa nokka tuhissut. Hakuun siis olen tyytyväinen.

2010

Nyt kun on aikaa ja intoa, niin ryhdyn tuumasta toimeen ja tiivistän viime vuoden yhteen blogipäivitykseen. Näin äkkiseltään miettien vuosi ei ole ollut mitenkään erikoinen, mutta muistin sopukoita kaiveltua voi olla että olen väärässä.

Tähän alkuun pitää mainita tapahtuma 2009 vuoden lopusta, koska miellän sen edellisvuoteen (eikä sitä taida olla dokumentoitu mihinkään aikaisemmin). Eli siis Gamman lähtö töihin ja uudelle ohjaajalleen. Yllätyksenä tuli sekä minulle, että Gamman työparille että siitä koulutettiinkin Tullin toinen savukekoira. Gamma siis asustaa tätä nykyä Kuhmossa ja vaikuttaa Vartiuksen raja-asemalla. Yhteistyö pelaa, ja muutama päivä sitten sain kuulla että poika on ollut tarkkana ja auttanut erään salakuljetusjutun paljastamisessa. Hyvä Gamma ja Niko! :)

Tammikuu oli viimeisillä oppitunneilla ilakoimista ja haikeilua, reissupaniikkia, haikeilua, pakkaamista (myös muuttolaatikoiden) ja lisää haikeilua. Reilun kahden vuoden tiivis yhteiselo luokkakavereiden kanssa oli päättymässä ja kaikki olivat valmiina lähtemään eri suuntiin. Paljon tuli opittua ja koettua, asioita joita ei olisi ilman kennellinjaa päässyt kokemaan. Työssäoppimiset ja virkakoiran koulutus kasvatti tietämyksen lisäksi myös itseluottamusta.

Helmi-huhtikuun vietin työssäoppimisreissulla Pohjois-Amerikassa. Kiersin kolme erilaista paikkaa (plus kävin koluamassa Vancouverin katuja Olympialaisten aikaan), joissa kaikissa oli metsästysnoutajia, yhdessä niistä pelkkiä kultaisia. Kanadan British Columbiassa opin pakkonoudon perusteet, ja Kaliforniassa pääsin toteuttamaan niitä itsekin. Floridassa starttasin kultsumummon  kanssa kahdessa metsästyskokeessa kahden "AVO1":n verran. Tarkoitus oli tutustua Amerikkalaiseen koulutusmalliin ja voin väittää osaavani vähintään teoriassa kouluttaa koiran toimimaan metsällä ja kokeessa. Mahtava ja kasvattava matka toi myös elämään ihania ihmisiä joita kaipaan kovasti. 

Toukokuu meni totutellessa uuteen kotiin Märsylässä, uuteen työhön lomittajana ja jännittäessä synnyttääkö Varpu mulle pikku sintin. Eihän se minua pettänyt ja Kiiski putkahti maailmaan 6.5! Kesäkuu meni töitä tehdessä ja kärsimättömästi Kiiskin luovutusikää odottaessa. Juhannuksena tuli sitten haettua pentu kotiin. Heinäkuussa totuteltiinkin sitten taas pennun kanssa elämiseen, työnteon ohella. Elokuussa piti lähteä Ilmajoelle opiskelemaan, mutta asunnonpuute sai jäämään Kannukseen viettämään välivuotta. Olin salaa tyytyväinen, koska niin sain mahdollisuuden aloittaa metsästysharrastuksen. Siispä 10.8. ennen kukonlaulua tämä tyttö istu pusikossa pyssy kourassa ja oli innosta soikea. Kyyhkyjen, sorsien ja teerien hätyyttämisavuksi haettiin Kuusenoksalta lainaan Condie-labbis, joka hoiti tehtävänsä vallan mainiosti. 20.8. eli sorsastuksen alotuspäivänä Vastarantalainen pelästytti minut kuoliaaksi telomalla jalkansa. Turma oli kuitenkin oletettua lievempi, joten siitä selvittiin säikähdyksellä. Onneksi.

Syyskuussa laumaan liittyi taas uusi jäsen, Murheenkryyni-Golf, joka on sekä kyydittänyt laumaa minne milloinkin, että tuonut jännitystä elämään jättämällä käynnistymättä missä milloinkin. Onnellisesti alkanut ja myös päättynyt reissu kryynin kanssa oli Weljesten metsästysviikonloppu Kiteellä. Siinä sivussa tein lenkin Joensuuhun moikkaamaan aina yhtä ihanaa Juttaa <3

Lokakuu oli yhtä tyhjäntoimitusta (osittain rahatilanteenkin takia), lukuunottamatta Kuusenoksan reissua kuuntelemaan Kurtin koulutusta. Häneen oli ilo tutustua ja uuden tuttavuuden kautta sain myös toivoa seuraavan reissun suunnitteluun. Marraskuussa lomituksen lomassa totuttelin uuteen alkavaan työhön kassalla. Paukkupakkasten takia treenaamiset jäi vähemmälle. Joulukuussa hankin hallikortin Dognessille, mutta jatkuvan sairastelun, töitten ja pyhien takia halliaktiivisuus ei ollut päätä huimaavaa.

Siinäpä oli meidän vuosi pähkinänkuoressa. Toivottavasti alkanut vuosi tuo lisää jännyyksiä elämään :)