Kuten varmasti jo monet tietävätkin, kävin koittamassa sammuttaa tiedonjanoani muutaman kouluttajan opissa Keski-Euroopassa. Niiden kuuden viikon aikana opin paljon. Kun sanon paljon, en tarkoita sitä että olisin valmis kouluttamaan muita tai että mulla olis vastaukset valmiina kaikkeen. Vaan sitä, että mulla on nyt suunta, tapa ja idea kuinka koitan viedä Kiiskiä ja itseäni eteenpäin.
Kotosuomessa olen ollut kuukauden verran ja siihen kuukauteen on mahtunut jo muutamia treenejä. Suurinpiirtein kaksi kolmasosaa näistä treeneistä on päättyneet hiljaiseen pohdintaan, ja siitä johtavaan turhautumiseen. Ärsyttää kun en osaa. Ärsyttää kun hukkaan hyvän koiran potentiaalia omalla kokemattomuudella. ÄRSYTTÄÄ. Onneksi kuitenkin se jäljellejäävä kolmannes tuo niitä onnistumisenpilkahduksia, ja jaksan taas kiristää työhaalareiden henkseleitä ja jatkaa rämpimistä.
No mikäs tässä nyt muka on niin vaikeaa? Vaikeaa on oppia lukemaan koiraa, milloin se osaa vaaditun asian mutta uunottaa ja taas milloin se ei osaa ja sitä pitää opastaa. Kantapään kautta tämäkin, ja voi veljet että tulee hyvä fiilis kun onnistuu! :) Toinen hankaluus löytyy myös ihan omasta itsestäni. Persoonana en ole ideaali koirankouluttaja ja oman tien kulkeminen voi tuntua vähän kiviseltä silloin tällöin. Kasvun paikka tässäkin.
Hölmöä puhua omasta tiestä, koska polkuhan se vasta on, hei haloo, Kiiski ei ole vielä edes taipunut. Apuja, neuvoja ja vinkkejä tarvitaan rutkasti, ja onhan mulla vielä suurin osa kouluttajista käymättä läpi. Taidanpa tehdä seuraavaksi Suomen turneen! Onko ottajia? ;D
