"Tieto lisää tuskaa.."

Jos kevät ei tule nomeilijoiden luo, nomeilijat menee kevään luo. Kuvassa näkyvän reissu-retkueen puna-mustapuolueen puheenjohtaja ystävällisesti toivotti minut ja karvajaiset tervetulleeksi mukaan Seinäjoen suunnille kotikonnuilleen. Parisataa kilsaa Kansasin villeiltä aroilta alaspäin mentyämme metsät vilautteli paljasta pintaa ja pelloilla tulvi Pohjanmaa.

Treeniviikonloppuna treenattiin tietysti kahtena eri päivänä, lauantaina markkeerauksia, linjaa ja lähihakua, sunnuntaina oli haun vuoro. Lauantaina ennen treenejä hermostuin Kiiskiin ensimmäisen kerran meidän yhteiselon aikana. Tarkkaa syytäkään siihen ei ollut, se vaan oli käyttäynyt koko aamupäivän ääliömäisesti. Jälkeenpäin ajatellen mun olis vaan kannattanu löysätä pipoa.  Treeneissä huomasi selvästi että meillä oli mennyt sukset ristiin ja sauvat solmuun. Kiiskistä puuttui sen normaali  iloisuus ja vauhti. Ja kyllä, saan katsoa peiliin ja irvistää. Harjoitukset pidettiin simppelinä, koska Kiiskillä oli alla Pirkan Damit. Uutena asiana oli maaston vaihtuminen paljaasta maasta hankeen, sillä lähetyspaikka oli sulaneella koulun pihalla. Ensin tuli helppo ykkönen, jonka jälkeen lähetin Kiiskin linjalla samaan paikkaan. Tässä ei siis ongelmia, muuta kuin se että vauhti oli selkeästi hitaampi palautuksissa. Seuraavaksi otettiin parityönä kakkosmarkkeeraus, joista toinen tuli äskeiseen paikkaan. Sen jälkeen vaihdettiin ristiin niin, että koirat lähetettiin linjalle sinne, mistä ei äsken ollut hakenut markkeerausta. Kiiski sai mennä sinne tutumpaan paikkaan. Tässäkään ei ollut mitään kummallisuuksia.

Sitten - voi voi voi voi.. Ruvettiin muistelemaan lähihakupillitystä. Kiiskillä oli siitä viime syksynä jo pieni idea, koska sitä vähän tehtiin ennen kuin talvi yllätti. Nyt se ei sitä oikein muistanut, mutta se nyt ei ole pointti tässä mitä tulen tähän tuskailemaan. Toinen koirakko rupes touhuilemaan samoja juttuja, ja uuden treenituttavan kanssa jutusteltiin ja neuvottiin siinä, kunnes huomattiin että meillä on eri "näkemykset" opetus- ja suoritustavasta. Näkemykset lainausmerkeissä siksi, että mullahan ei siis oo tästä näkemystä. Aa-puu-va! Tähän asti mun maailmassa on ollut vaan yksi tapa (tähän väliin haluan luonnehtia itseäni muutamin sanoin: aloittelija, amatööri, keltanokka, märkäkorva..) suorittaa tämä: merkkiäänestä nokka maahan ja tarkkaa etsimistä lähialueelta. Toinen tapa oli niin, että koira lähtee lähihakuun taaksepäin. Vankkoja perusteluita en tähän saanut, mutta niin oli hänelle opetettu. Siispä kysynkin nyt, mikä on se "paras" tapa ja miksi? Pitää muistaa pitää korvan takana ja kysellä asiasta.

Sunnuntaina löydettiin vähäluminen lähimetsä ja sinne värkättiin isohko hakuruutu. Alue rajautui vasemmalla ja takana ojaan, ja kauimmat damit oli ihan takarajalla. Alueen keskivaiheen tuntumassa oli myös oja, lähimmät damit oli sen ojan kohdalla. Yhteensä ruutuun viljeltiin 19 damia, joista kaikki paitsi takimmaiset oli hyvin survottu varvikkoon. Kiiski ja Riki sai hakea vuoron perään. Fisu lähti juoksujalkaa, ja vaikka alussa näytti että nenä jäi matkasta, kolme ekaa damia löytyi vaivatta. Neljännellä lähetyksellä jonkun aikaa etsittyään neiti alkoi uhkaavasti valua ohjaajaa kohti, käskin sen kuitenkin kääntyä kannoillaan, ja haku jatkui kunnioitettavalla tavalla siihen asti että sieltä se dami löytyi. Tämä toistui myös seuraavalla lähetyksellä. Huomautuksena täytyy sanoa että vaikka koira valui takaisin päin, ja jouduin sen viittomaan takaisin hakuun, ei sen vauhti hidastunut ja molemmilla kerroilla Kiiski irtosi kauemmas, eikä jäänyt nysväämään lähialueelle. Viisi damia Viipotin toi hyvällä sykkeellä, sitten jäätiin katselemaan kun vanhempi koira sai hakea muutaman välissä, jonka jälkeen lähetin Kiiskin vielä kerran, mutta muutaman metriä syvemmältä hakualueelta, koska jäljellä oli vain kauimmaisia. Sen jälkeen vaihdettiin vapaalle, mentiin istumaan mättäälle auringon alle ja kuunneltiin kun räpylänaamat kehitteli kolmiodraamaa viereisellä pellolla, samalla kun toinen koira tyhjensi hakuruutua. Dami-inventaarion jälkeen huomattiin että yksi oli joukosta poissa, jokin niistä keskivaiheilla olevista. Tuumasin että käydään vielä Kiiskin kanssa kävelemässä aluetta läpi. Kivalta tuntui nähdä että vauhti oli yhtä hyvä tällä seitsemännellä lähetyksellä, kuin se oli sillä ensimmäiselläkin ja aluetta Kiiski innoissaan laajensi pellolle asti. Vähän aikaa siinä pyörittyämme näytti siltä ettei damia löydy, joten heitin yhden damin Kiiskille löydettäväksi, siinä vaiheessa ropelihäntä rupesi käymään ja hetken tarkennettuaan pentu kaivoi mättäästä hukassa olleen damin. Se oli kyllä niin hyvin piilossa etten miekään nähnyt sitä vaikka justiinsa tassuttelin ohi. Eli siis loppu hyvin kaikki hyvin :)

Ainiin! Jossain päin Peräseinäjokea ajellessa kuski huomasi tiensivussa olevan fasaanikukon, jonka kävin sitten poimimassa kyytiin. Kukko oli siinä vaiheessa vielä niin kankea, että tuumasin sen olevan ihan ehjä, mutta päivän muhittuaan se osoittautuikin rikkinäiseksi. Sen verran siitä oli kuitenkin hyötyä että kokeilin mitä Kiiski meinaa nyt, kun se on jo tutustunut kyseiseen lintuun aikaisemmin. Se oli pala kakkua. Hyvähyvä! Mukavanlainen viikonloppu, Jettakin sai tehdä esine-etsintää ja varastella dameja hakuruudusta. Kaikilla oli siis kivaa. Nyt vaan kaikki vielä auttamaan kesää syömällä lunta, koirat sitä jo ahkerasti toteuttaakin!