"Tieto lisää tuskaa.."

Jos kevät ei tule nomeilijoiden luo, nomeilijat menee kevään luo. Kuvassa näkyvän reissu-retkueen puna-mustapuolueen puheenjohtaja ystävällisesti toivotti minut ja karvajaiset tervetulleeksi mukaan Seinäjoen suunnille kotikonnuilleen. Parisataa kilsaa Kansasin villeiltä aroilta alaspäin mentyämme metsät vilautteli paljasta pintaa ja pelloilla tulvi Pohjanmaa.

Treeniviikonloppuna treenattiin tietysti kahtena eri päivänä, lauantaina markkeerauksia, linjaa ja lähihakua, sunnuntaina oli haun vuoro. Lauantaina ennen treenejä hermostuin Kiiskiin ensimmäisen kerran meidän yhteiselon aikana. Tarkkaa syytäkään siihen ei ollut, se vaan oli käyttäynyt koko aamupäivän ääliömäisesti. Jälkeenpäin ajatellen mun olis vaan kannattanu löysätä pipoa.  Treeneissä huomasi selvästi että meillä oli mennyt sukset ristiin ja sauvat solmuun. Kiiskistä puuttui sen normaali  iloisuus ja vauhti. Ja kyllä, saan katsoa peiliin ja irvistää. Harjoitukset pidettiin simppelinä, koska Kiiskillä oli alla Pirkan Damit. Uutena asiana oli maaston vaihtuminen paljaasta maasta hankeen, sillä lähetyspaikka oli sulaneella koulun pihalla. Ensin tuli helppo ykkönen, jonka jälkeen lähetin Kiiskin linjalla samaan paikkaan. Tässä ei siis ongelmia, muuta kuin se että vauhti oli selkeästi hitaampi palautuksissa. Seuraavaksi otettiin parityönä kakkosmarkkeeraus, joista toinen tuli äskeiseen paikkaan. Sen jälkeen vaihdettiin ristiin niin, että koirat lähetettiin linjalle sinne, mistä ei äsken ollut hakenut markkeerausta. Kiiski sai mennä sinne tutumpaan paikkaan. Tässäkään ei ollut mitään kummallisuuksia.

Sitten - voi voi voi voi.. Ruvettiin muistelemaan lähihakupillitystä. Kiiskillä oli siitä viime syksynä jo pieni idea, koska sitä vähän tehtiin ennen kuin talvi yllätti. Nyt se ei sitä oikein muistanut, mutta se nyt ei ole pointti tässä mitä tulen tähän tuskailemaan. Toinen koirakko rupes touhuilemaan samoja juttuja, ja uuden treenituttavan kanssa jutusteltiin ja neuvottiin siinä, kunnes huomattiin että meillä on eri "näkemykset" opetus- ja suoritustavasta. Näkemykset lainausmerkeissä siksi, että mullahan ei siis oo tästä näkemystä. Aa-puu-va! Tähän asti mun maailmassa on ollut vaan yksi tapa (tähän väliin haluan luonnehtia itseäni muutamin sanoin: aloittelija, amatööri, keltanokka, märkäkorva..) suorittaa tämä: merkkiäänestä nokka maahan ja tarkkaa etsimistä lähialueelta. Toinen tapa oli niin, että koira lähtee lähihakuun taaksepäin. Vankkoja perusteluita en tähän saanut, mutta niin oli hänelle opetettu. Siispä kysynkin nyt, mikä on se "paras" tapa ja miksi? Pitää muistaa pitää korvan takana ja kysellä asiasta.

Sunnuntaina löydettiin vähäluminen lähimetsä ja sinne värkättiin isohko hakuruutu. Alue rajautui vasemmalla ja takana ojaan, ja kauimmat damit oli ihan takarajalla. Alueen keskivaiheen tuntumassa oli myös oja, lähimmät damit oli sen ojan kohdalla. Yhteensä ruutuun viljeltiin 19 damia, joista kaikki paitsi takimmaiset oli hyvin survottu varvikkoon. Kiiski ja Riki sai hakea vuoron perään. Fisu lähti juoksujalkaa, ja vaikka alussa näytti että nenä jäi matkasta, kolme ekaa damia löytyi vaivatta. Neljännellä lähetyksellä jonkun aikaa etsittyään neiti alkoi uhkaavasti valua ohjaajaa kohti, käskin sen kuitenkin kääntyä kannoillaan, ja haku jatkui kunnioitettavalla tavalla siihen asti että sieltä se dami löytyi. Tämä toistui myös seuraavalla lähetyksellä. Huomautuksena täytyy sanoa että vaikka koira valui takaisin päin, ja jouduin sen viittomaan takaisin hakuun, ei sen vauhti hidastunut ja molemmilla kerroilla Kiiski irtosi kauemmas, eikä jäänyt nysväämään lähialueelle. Viisi damia Viipotin toi hyvällä sykkeellä, sitten jäätiin katselemaan kun vanhempi koira sai hakea muutaman välissä, jonka jälkeen lähetin Kiiskin vielä kerran, mutta muutaman metriä syvemmältä hakualueelta, koska jäljellä oli vain kauimmaisia. Sen jälkeen vaihdettiin vapaalle, mentiin istumaan mättäälle auringon alle ja kuunneltiin kun räpylänaamat kehitteli kolmiodraamaa viereisellä pellolla, samalla kun toinen koira tyhjensi hakuruutua. Dami-inventaarion jälkeen huomattiin että yksi oli joukosta poissa, jokin niistä keskivaiheilla olevista. Tuumasin että käydään vielä Kiiskin kanssa kävelemässä aluetta läpi. Kivalta tuntui nähdä että vauhti oli yhtä hyvä tällä seitsemännellä lähetyksellä, kuin se oli sillä ensimmäiselläkin ja aluetta Kiiski innoissaan laajensi pellolle asti. Vähän aikaa siinä pyörittyämme näytti siltä ettei damia löydy, joten heitin yhden damin Kiiskille löydettäväksi, siinä vaiheessa ropelihäntä rupesi käymään ja hetken tarkennettuaan pentu kaivoi mättäästä hukassa olleen damin. Se oli kyllä niin hyvin piilossa etten miekään nähnyt sitä vaikka justiinsa tassuttelin ohi. Eli siis loppu hyvin kaikki hyvin :)

Ainiin! Jossain päin Peräseinäjokea ajellessa kuski huomasi tiensivussa olevan fasaanikukon, jonka kävin sitten poimimassa kyytiin. Kukko oli siinä vaiheessa vielä niin kankea, että tuumasin sen olevan ihan ehjä, mutta päivän muhittuaan se osoittautuikin rikkinäiseksi. Sen verran siitä oli kuitenkin hyötyä että kokeilin mitä Kiiski meinaa nyt, kun se on jo tutustunut kyseiseen lintuun aikaisemmin. Se oli pala kakkua. Hyvähyvä! Mukavanlainen viikonloppu, Jettakin sai tehdä esine-etsintää ja varastella dameja hakuruudusta. Kaikilla oli siis kivaa. Nyt vaan kaikki vielä auttamaan kesää syömällä lunta, koirat sitä jo ahkerasti toteuttaakin!

Pirkan Damit 2.4. Pälkäne - Arvostelu

Tuomarit: Haku: Minja Vitikka Ohj./Mark. Kari Silvennoinen

Ohjaus:

Hyvä! 20/20p

Markkeeraus:

Molemmat suoraviivaisesti 20/20p

Haku:

Nopealla vauhdilla alueella liikkuva, joka alussa hieman juoksee, mutta parantaa hakutyötä loppua kohti. Iloista työskentelyä. Löytää 6/6 damia. 20/20p

Yhteistyö:

Haku: Mukavan näköistä yhteistyötä, kauniit luovutukset.
Ohj./Mark. Kaunis ohjaaja (toim huom. haha ;D) 20/20p

Yhteensä: 80/80p

"Kenneljoukkueiden parhaat henkilökohtaiset pisteet:
14C. knn Weljesten Jeep Au, FI35790/10, s. 6.5.2010 80 p.
(i: Souter Romulus At Millgreen, e: Weljesten Elwing) 
kasv. Ari-Pekka & Kari-Matti Fontell, Pilkanmaa om. Ari-Pekka & Heidi Fontell, Pilkanmaa, ohj. Heidi Fontell"

"Puikulapäästä tulee puikuloita ajatuksia"

2.4. Pirkan Damit, Pälkäne.

Ennen Talvinomea en ollut suunnitellut meneväni Pirkan Dameihin, koska matka on pitkä, Ee-kymppi kallista ja golffin terveyshistoria vaihteleva. Weljesten J-pentueella oli myös joukkue sinne jo kasassa. Jämsän fasaani-kyykkäys kuitenkin sai minut toivomaan revanssia, ja se minulle suotiin sillä joukkueesta yksi joutui jäämään pois ja mie sain vaihdettua lauantain työvuoron pois.

Tällä kertaa lähtö oli vieläkin aikaisemmin. Olin niin pihalla etten muista herättikö kello, vai heräsinkö juuri ennen kellonsoittoa. Ei Kiiskikään pirteältä näyttänyt, sen väsyneet korvat muistutti enenmmänkin basset houndin kuuloelimiä kuin oman rotunsa edustajan (noh, onhan Kiiski kaiken kaikkiaan melko.. eksoottisen näköinen). Omistajan naamasta ei sitten puhutakkaan mitään. Auto starttasi viideltä ja 5,5 tunnin köröttelyn jälkeen päästiin perille. Matkalla piti muutaman kerran tarkistaa olinko näppäillyt navigaattoriin oikean osoitteen, sillä tuntui että se ohjasi minut perille mitä oudoimpia reittejä. Mutta nyt ainakin tiedän että Kihniö ja Kihniä on eri paikkoja (joskin häiritsevän lähellä toisiaan). Ja jottemme sekottaisi niitä niin KihniÖn kaduilla on paljon hidastetöyssyjä ja KihniÄssä on melko korea koulurakennus.

Sitten itse kokeeseen. Koe koostui kahdesta eri rastista. Toisella oli haku ja toisella sekä ohjaus että markkeeraus. Olin kuullut että välimatkat on lyhyitä, mutta siltikin yllätyin hakuruudun suppeudesta ja ohjauksen lyhyydestä. Oletin myös että markkeeraus on "samaa tasoa", mutta yllätyin taas - se oli HAASTAVA. Koska oon äärimmäisen huono selittämään tälläsiä niin koitin piirtää pienen suuntaa-antavan kuvauksen markkeeraustehtävästä (sen saa suuremmaksi klikkaamalla.. Ja kappas, oon myös äärimmäisen huono piirtämään näitä)

Sininen kontti oli iso rekan lava-systeemi. Punanen piste on heittäjä (se oli siis näkymättömissä koiralle), ensimmäinen heitto tuli pienten purukasojen taa ja toinen heitto heittäjästä miltei suoraan ylöspäin ja vähän taakse. Kontin takana oli polku, jonne dami putosi. Vihreästä viivasta alkoi metsä. Lähetyspaikka oli lumikasan päällä. Tossa kuvassa ton saarekkeen pitäis olla ehkä himpun verran enemmän vasemmalla, koska tosta ei ollu noin suora yhteys ekalle pudotukselle. Käytiin kattomassa pari suoritusta, ja se näytti just niin hankalalta mitä se oli.

Palataan kuitenkin ensin hakuun, koska sillä me alotettiin. Aikaa oli 3 minuuttia ja dameja alueella kuusi ja kuten sanoin, alue oli pieni. Koska olin meijän joukkueen viimenen suorittaja, mulla oli aikaa visualisoida mielessäni miten tulee käymään: * kuva hämärtyy * Lähetän Kiiskin ja se ampaisee suoraan alueen ulkopuolelle. *plop, takaisin silloiseen nykyhetkeen* : Lähetin Kiiskin ja se ampaisi suoraan alueen ulkopuolelle. En tiiä kuinka kauan siinä meni että sain sen takasin alueelle, mutta sadasosasekunnin ajan olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin. Sitten Kiiski löysi ensimmäisen ja homma aukesi. Damit tuli käteen toinen toisensa jälkeen ja viimeisen damin käteen saatuani piti laskea että oliko niitä vielä. Aika meni tiukille, mutta alkujuoksuista huolimatta kaikki löyty. Tuomari tykkäsi myös yhteistyöstä, siispä täydet pisteet :)

Seuraava tehtävä oli ohjaus. Sen lähetyspaikka oli markkeeraustehtävän vierestä luminyppylältä, mutta vain vastakkaiseen suuntaan taimikkometsän puolelle. Matkoja en osaa vieläkään hahmottaa mutta ensimmäinen dami oli muutaman metrin päässä hyvin näkyvillä. Seuraava oli siitä vielä eteenpäin, männyn juurella. Rastille siirtyessä tuli laukaus. Tästäkin kerkesin kehitellä tapahtumaketjun, mutta suoritus oli melko kiva, niin jätän sen kertomatta. Tästä siis myös täydet.

Viimeisenä oli paljon peljätty markkeeraus. Tästä olin melkein varma että ei tuu mitään, suurimpana kauhukuvana että JOS Kiiski edes löytää itsensä kontin taakse niin se mörköilee heittäjän ja that's it. Olo oli kuitenkin rauhallinen ja oli ihana taas huomata että luotin siihen että Kiiski pysyy vierellä niin kauan kunnes annan luvan noutaa. Heitot tuli, päästin Kiiskin ensimmäiselle jonka se suoritti hienosti! Mietin että kuka sen kanssa on reenannu salaa näitä. Uusia elementtejä tehtävässä oli piilosta heitetty ja piiloon putoava dami. Kaikki palautukset tähän mennessä oli tullut tuttuun tyyliin varmasti käteen, kuten myös tämä. Lähetin Kiiskin viimeiseen noutoon purukasan taa, ja kappas kummaa neiti muisti myös sen. Pyöri hetken aikaa kasan edessä, mutta rauhallisesti laajensi oikeaan paikkaan. VAU!! Jälleen täydet! Tuuletin :))

Oli kyllä taas hauska nähdä miten Kiiski toimii koetilanteessa. Kotiin ajellessa Sannan kanssa ruodittiin fisua ja tultiin tiihen tulokseen että se on kummallinen - hyvällä tavalla. Kotona se on maailman iloisin, hauskin ja huumorintajuisin koira mutta tuolla se koira oli tipotiessään. Ensin tuntui oudolta kuulla että Kiiski on tosikko, mutta mietittyäni hetken, sitä se tosiaan oli. Koko sen pitkän odotusajan se oli omissa maailmoissaan, flegmaattinen ja ei niin kontaktinhakuinen, mutta tehtävärasteille päästyämme ja hihnan kaulasta otettuani Kiiski pisti työvaiheen päälle. Siinä oli sopivasti vauhtia, ja sen keskittyminen oli hienoa katsottavaa. Omituinen piski. Toivon tosiaan että se jatkaa kasvuaan samaan suuntaan :)

Team J sijoittui 5./16 joukkueesta! Onnea Nealle ja Rallille & Petrille ja Jokelle hienoista suorituksista! W.G.W:ssä nähdään taas! :) Kultsut jyrää!!

Arvostelun pistän eri päivitykseen, tästä tuli jo muutenkin niin pitkä(veteinen) selonteko.

"Jos et välitä missä olet, et ole koskaan eksyksissä."

Nyt oli ihan pakko tulla vuodattamaan tän päiväinen rauhallinen metsälenkki joka yhtäkkiä muuttuikin taisteluksi elämästä ja kuolemasta (..eli siitä kerkeänkö reenaamaan sovittuna ajankohtana), ihan vaan siksi että vastedes muistaisin pysyä merkatulla reitillä. Ja toki varoituksen sanana muille hölmöläisille.

Kaikki alkoi kauniina aurinkoisena kevätpäivänä kun Kiiski A. Vastaranta holhoojineen lähti rentouttavalle lenkille tutu(hko)lle metsätielle. Neliveto kulki omia offroad reittejään toisinaan palaten kiihdyttelemään tietä pitkin. Muutaman kerran piiloteltiin palloa lumipaakkujen sekaan ja reenailtiin lähihakua, mutta pääosin nautittiin hienosta ilmasta. Kiiski pääsi harrastamaan myös lintubongausta kun satunnaisin väliajoin pari teertä verrytteli siipiään liihotellen puusta puuhun (tästä Suuri Metsästysnoutaja oli erityisen tohkeissansa)

Auratun tien päähän tullessamme soitin henkilökohtaiseen karttapalveluun ja pyysin saada tietoa minne eräs vähemmän hoidettu tienhaara johtaa. Sieltä asiantuntevasti vastattiin notta ei mihinkähän. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja tokaisin puhelun päätteeksi ".. no, mie katon mihin asti se vie!" Tuossa kohtaa joku ääni menneisyydestä OLISI PITÄNYT kummuta sanomaan ettei se välttämättä ole hyvä idea, huomioon ottaen melko lailla laajan eksymishistorian ja luokattoman suuntavaiston. Siinä tallusteltiin tietä eteenpäin ja se veikin aika mukavan matkaa ensin syvemmälle metsään ja siitä teki lenkin takaisin päin tien suuntaisesti. Harmikseni huomasin että tie kuitenkin päättyy, juuri niinkun asiantuntija oli sanonut. EIPÄ HÄTIÄ! Siitä lähti jonkun koneen ajojälki samaan suuntaan. Seurailin sitä aika pitkästi metsään, Kiiski tyytyväisesti mukana jolkotellen kunnes ura loppui ja edessä oli syvistä ojista muodostuva risteävä kohta. Tässä vaiheessa se jokin ääni sieltä menneisyydestä ilmestyi, mutta vain hetkeksi, koska tämä jääräpäinen Kymiläinen nujersi moisen motkotuksen välittömästi. "Miehän en käänny.." Kuningasidea oli kulkea ojansivua pitkin vähän matkaa.."kyllähän se tie on ihan tossa lähellä."

Tässä vaiheessa se kuuluisa suuntavaisto loisti taas poissaolollaan. Ruvettiin harhailemaan ojanviertä, hienosti  taiteillen oksista kiinnipitäen jotten molskahtaisi pohjalle. Vähän matkaa nuorallatanssijan tarkkuudella keplottelin itseni pysymään hangen päällä ja koitin oikaista metsän poikki. Karu totuus tuli kuitenkin vastaan muutaman metrin päässä jossa humpsahdin molempine pitkine jalkoineni reittä myöten kinokseen. Siirryin takaisin ojan tuntumaan ja etenin taas hieman ylittäen muutaman ojan. Tässä vaiheessa olin jo niin pää pyörällä ettei ollut aavistustakaan mikä siirto olisi fiksuin. Tai siis omia jälkiä takaisin seuraaminenhan tietysti, mutta sitten en olisi kerennyt treenaamaan! ;D Rohkeasti koitin ottaa suuntimaa auringosta ja jouduin kulkemaan metsää pitkin. Hanki ei kuitenkaan kantanut (paitsi tietty Kiiskiä jolla oli kauhean kivaa meidän pikku tutkimusretkellä), joten ryhdyin tuumasta toimeen, eli tetsaamaan (ei multa kaikki kavereitten iänikuset armeijapuheet oo menny ohi korvien ;). Se vaan meinas olla hankalaa kun joku Weljesten kasvatti sai hirveen hepulin kun ohjaaja mossahti mahallensa hankeen ja rupes kauhomaan itteensä lumessa eteenpäin.

Aikaa kului mennä röhnystäessä metsän läpi kun sotilaat konsanaan, löysin lisää ojia ja seurailin niitä sikin sokin. Soitin jo uudelleen karttapalveluunkin ja kysyin onko niillä jotain palvelua niille jotka ei olleet noudattaneet etenemisohjeita, vai kaivanko suosiolla jonkun kivan pikku kuopan kuusen alle, jonne voin asettua taloksi. Kuulemma jos oikein hätä tulee niin niillä toimii hiihtäjäin-hinauspalvelu. Siihen pisteeseen ei kuitenkaan keretty, kun löysin ojan joka näytti vastakaivetulta. Kuin ihmeen kaupalla löydettiin takaisin tielle. Voi sitä riemua! Viimesen vajaan tunnin ajan olin uponnut lumeen monia kertoja, könynnyt kymmeniä metrejä mahallani ilman hanskoja lumihangessa, juossut jäisiä (molskis) ojanpohjia pitkin mieltä vailla ja vain sen takia kun en jääräpäisyyttäni halunnut kääntyä takaisin. Pisteet Vonttelille!

Tarinalla kuitenkin oli onnellinen loppu. Myöhästyin sovitusta ajankohdasta vain kymmenen minuuttia, ja senkin vain siksi että oli pakko käydä vaihtamassa ojan vedestä kastuneet kengät ja sukat, hangessa kastuneen takin ja housut sekä hiestä läpimärän paidan. Jetta oli kotona odottamassa onnellisen väsyneenä kun se oli päässyt tarinassa mainitun karttapalvelun kanssa hiihtämään - ihan merkattuja reittejä.

TALVINOME 20.3.2011, JÄMSÄ - Arvostelu

Tuomarit: Satu Virtaranta & Tarja Tuhola

1. HAKU

Iloisesti hyvällä vauhdilla työskentelevä koira joka löytää 4 riistaa, mutta ei tänään ota niitä.  1 p

2. MARKKEERAUS

Markkeeraa pudotukset hyvin ja ottaa linnut ylös ohjaajan pienellä tuella. Palauttaa vauhdikkaasti ja luovuttaa riistat käteen. 8 p

3. OHJAUS

Etenee linjaa vauhdikkaasti suoraan linnulle, jota ei ota suuhun. Toisella lähetyksellä ohjaaja saa kehoituksin koiran ottamaan fasaanin. Kaunis luovutus käteen. 7 p

4. TYÖSKENTELYHALU JA TEHOKKUUS

Hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa toimiva koira. Työskentelyhalun arvosanaa laskee riistojen ottamatta jättäminen. (1.rasti) /Tuen tarve (2.rasti) Parivaljakon työtä on ilo seurata.  5/7,5 = 6,25p

YHT: 22,25p/ 40p

Viilipytty.

Pikku paniikki.

Saarna käynnissä?

Kuvat: Petri Tuominen

"Se mikä jää hyvänä mielehen, sit' ei saa pahakaa pyyhityksi pois."

TALVINOME 20.3.2011, JÄMSÄ.


Kuten kaikki tarinat tämän harrastuksen parissa, myös tämä päivä alkoi varhain aamulla. Tällä kertaa se oli hyvin, HYVIN usvainen. Ehkä jopa triplausvainen, ne faktat huomioon ottaen etten ikinä oo ollut mikään aamuihminen ja että kamala jännitys oli kalvanut sisuksia jo pari päivää. Lakeuden Noutajien Kannuksen Yksikkö pakkautui kotoisasti nykivään Ooppeliin ja matka paikan päälle tuntui ikuisuudelta. "Todellisuus on hetkittäin piinaa.." kajahti radiosta erään rääväsuisen räppärin suusta. Sitä se tällä hetkellä tosiaan oli, pari kertaa piti ihmetellä ääneen miksi ihmisen lapsen pitää kiduttaa itseään tällä tavalla ;D


Kerettiin Sammallahden Koululle hyvissä ajoin, joten oli hyvin aikaa käydä katsomassa tehtävärastit. Vakoilemaan tassutellessa vastaan tuli tuttuja jotka kertoi että koko koe käydään fasaaneilla. JAIKS!! Kiiski ei ole eläissään nähnyt moista lintua, kaiken lisäksi ne oli melko kookkaita. Tupla-JAIKS!! Itse tehtävät näytti helpoilta. Haku oli avaran metsän puolella, 5 lintua ja 5 minuuttia aikaa. Tässä tehtävässä huoletti vähän se, etten uskonut Kiiskin irtoavan kovin kauas etsimään. Markkeeraus ja ohjaus oli yhteisellä rastilla. Ensin linja, ei mikään kovin pitkä ja linnulle vei selvä polku. Viimeisenä heitettiin kakkosmarkkeeraus, heitoille tuli laukaus. Matkaa ei ollut paljon, mutta välissä oli jonkun verran puustoa. Mutta kuten ohjauksessakin, linnuille vei selvät polut. 


Odotuspaikalla panikoitiin kavereiden kanssa siihen asti kunnes niille koitti omat suoritusvuoronsa. Kiiski oli mahtavan rauhallinen ja hiljainen vuoroa odotellessa. Ainoa mikä piti ääntä oli ohjaajan vatsa. En ollutkaan varma kumpi jännitti enemmän, koe vai se mitä mun mahassa tapahtuu. Mölystä päätellen se ei voinut olla mitään kovin kaunista.. Ennen suoritusta sain onneksi taustatukea Kiiskin veljen omistajalta, joka kokeneena kehäkettuna jakeli vahvalla, jokseenkin rauhoittavalla ;) murteellaan viime hetken vinkkejä.

Sitten se pelätty sana kiiri korviini. "SEURAAVA!" En muistanutkaan kuinka hirveeltä se kuullostaa.. :D Noh, tuomari höpötteli siinä koealueen ja kertoili ohjeistuksia sun muita. Sitten lähetin Kiiskin hakuun. Se lähti tyylilleen uskollisesti vauhdilla ja löysi ensimmäisen fasun hetkessä. Harmi vaan ettei se tuumannutkaan ottaa sitä. Haisteli ja lähti ettimään dameja ja palloja ja variksia.. Neljä lintua se kävi haistamassa. Positiivista oli se, että Kiiski teki hakua (mun yllätyksekseni) tosi laajasti, ehkä se johtu siitä että tuolla ei ollu lunta päälakeen asti. Kisu meni kuulemma alueelle mihin muut koirat ei ollut mennyt. Ja tuomari sanoi että tuolla vauhdilla ois kerenny tuua aika monta riistaa :) Mutta siinä vaiheessa sitä oli turha jossitella.. Mutta voin kertoa että haun jälkeen ei jännittäny enää YHTÄÄN! ;)

Siirryttiin seuraavalle rastille kokeilemaan josko Kiiski nyt hoksaisi tuua fasaanin talteen. Lähetin koiran ja voi veljet se lähti kuin lettu teflonista (näin kriisin alla vältän puolustusliitosta ja sen raskaasta asekalustosta puhumista). Siellä se törmäsi taas kummalliseen pitkäpyrstöiseen tirppaan. Varmaan mietti että kuka näitä tänne viljelee, sittenpä se taas pisti hauks. Pillitin koiran takasin ja lähetin uuelleen. Sitten joku siellä aivokopassa kohtas kaltaisensa. Kiiski otti linnun ja lähti tuomaan sen. Voitte kuvitella kuinka tuuletin! Ja palautus tuli niinku se olis aina kannellu fasaaneita, sivulle asti ja piti niin kauan kunnes otin riistan sen suusta. JES! Markkeerauksessa ei oikeastaan ollu kummallisuuksia. Ylösotot ei ollut mitään nopeita, mutta koira pysyi istumassa vapaana niin kauan kun sai luvan lähteä. Ja vauhti oli taas hyvä.

Vaikka haun jälkeen päällimmäinen tunne oli pettymys, se unohtui hetkessä kun sain ensimmäisen riistan käteen. Koko matkan suorituspaikalta koululle hymyilytti ja tuntu että aurinkokin alko paistaa vaan sen onnistumisen takia. Jäi niin hyvä mieli :) Alussa mainittu rääväsuinen räppäri höpisi samaisessa kipaleessaan "selvästi hyvästä päivästä" ja sitä se päivä tosiaan oli! :)

Pisteet ja arvostelut naputtelen tänne sitten kun ne kolahtaa postilaatikkoon, ei näet jaksettu odottaa paikanpäällä iltaan asti. Sen verran osaan sanoa että kokonaispisteet oli 22,25/40 ja sijoitus 34./40. Weljesten J Au -joukkue sijoittui mukavasti 12./27 kiitos upeille Tuijalle ja Romille sekä Petrille ja Jokelle!! Meillä seuraava koitos on jo kahden viikon päästä kun Pirkassa kajahtaa! ;)

Erityisonnittelut Sarkille ja Nemille, jotka oli meidän karavaanin parhaat ja Marskille ja Rikille joka voitti urosmaisuutensa ja teki hienosti töitä narttujen hajusta piittaamatta! :)

Kevät keikkuen tulevi.. niin ja se takatalvi.

Yötä myöten keikkumisesta johtuvan väsymyksen takia tässä blogipäivityksessä voi olla ymmärryksen ylittäviä (tai pikemmin alittavia) asia- ja/tai kielioppivirheitä edellisiä enemmän. Edellisestä päivityksestä on jo kuitenkin verrattaen pitkä aika ja viikon päästä kokeillaan Kiiskin kanssa ekaa kertaa tositoimia leikisti. Siispä pitää saada Vastaranta ajan tasalle minkälaisia valmistavia ja ohjaajan itsevarmuuden kohottavia (ynnä romuttavia) harjuutuksia myö ollaan tehty.

Lämpimät kelit ja aurinko on herättänyt Kannuksen nomeilijoita ikihorroksesta ja viime porukkatreeneissä hihkuin innosta kun meitä oli neljä osanottajaa! Se on kuulkaas 50% kasvu normaalista. Tähän pariin viikkoon on mahtunut parit yhteistreenit ja pyhää lupaustani noudattaen Kiiski on ollut sivuosassa, allekirjoittaneen suorittaessa päärooliaan vakaakätisenä daminviskojana.

Ekat treenit suoritettiin riistalla. Kiiski teki vaan muutaman motivoidun linjan, eikä niistä oo oikeastaan muuta mainittavaa kuin se, että aikaisemmin linjan päässä dameilla tapahtunut "lisäälisää"-haihattelu toistui nyt voimakkaampana, mutta en jaksa huolestua siitä sen suuremmin.

Toisissa treeneissä "teemana" oli WT. Koska meitä oli neljä paikalla, niin harjoitukset suoritettiin pareittain. Ensin vanhemmat Riki ja Rio, joille suunniteltiin seuraavanlainen harjotus: Koirakot vei pari damia muistiin alueen toiseen päähän, sen jälkeen walk-uppimaisesti lähti käveleskelemään vastakkaiseen suuntaan alueen toiseen päähän jonne tuli kakkosmarkkeeraus joista koirat nouti molemmat yhdet. Sen jälkeen haettiin muistit. Taas ympäri ja eteenpäin johon tuli kakkonen samaan paikkaan. Ne jäi sinne siksi aikaa kun koirat haki uudelleen muistit. Sitten haettiin markkeeraukset.

Poikien jälkeen oli Hilman ja Kiiskin vuoro. Hilma teki helpotettuna aikalailla samanlaisen treenin, Kiiski oli mulla hihnassa ja seurasi mukana heittoja, mutta se sai hakea vaan ne muistit. Muuten kakara oli rauhassa, mutta Hilman palauttaessa päästi pienen äänen.. Loppuun tehtiin malttiharjoitus missä koirat oli sivulla ja avustajat heitteli dameja ympärillä. Se teki Kiiskille hyvää :)

Hilma ja Kiiski


Tässä päivänä eräänä rikoin pyhää lupaustani, kun halusin kokeilla tulevaa varten miten hienosti Kiiski lähtee lapasesta kun noudossa on mukana laukaus. Ensin ajattelin että se hämmentyy kun yhtäkkiä pamahtaa (se kun selkeästi ahdistuu paukkeista kotona, kiitos ilotulitteiden), muttei sillä ollu mitään ongelmaa. Ryhti tuli suoremmaksi ja korvat nousi vieläkin normaalia korkeemmalle! Ainoa miinuspuoli oli että kun dami putosi maahan, Kiiski otti varaslähdön. Sen verran on kuitenki korvat matkassa että palasi heti äänimerkin ;) kuultua takasin kauniiseen perusasentoon. Se siitä varmuudesta. Heh. Noh, hyvä että kokeilin niin ei tarvi sitä ainakaan stressata viikon päästä.

Muuten ollaan vaan nautittu kauniista kevätsäästä ja lenkeillä tehty satunnaisia linjoja ja pilliharjotuksia. Ainiin, sain myös lievittää treenituskaani kiusaamalla kaverin tolleria ohjaustreenien muodossa. Sai Kiiski olla päivän ihan rauhassa ;D

Sintti nauttii auringosta